Suomen Luonnonvalokuvaajien Etelä-Suomen Facebook-ryhmän tapaaminen on Suomenojalla pääsiäissunnuntaina eli 8.4. Kokoontuminen klo 10 alueen pääparkkipaikalla, johon pääsee Hyljeluodontieltä. Ajo-ohjeet: Suomenojan liittymästä eli Finnoonsolmusta etelään Kaitaan suuntaan, Finnoonsolmun jälkeisistä valoista vasemmalle Rusthollarinkadulle (opasteissa lukee Hyljelahti, ja myös viitta Villa Rulludd), Plantagen ohi ja Bauhausin edestä oikealle Hyljeluodontielle, josta lautatarhojen jälkeen tien alkaessa kaartua oikealle käännytään vasemmalle ylös parkkipaikalle; kohdassa viitta: Lintutornit.

Oppaina SLV:n jäsenet ja Suomenojan Luonto ry:n perustajajäsenet Tuomas Heinonen ja Jukka Ranta.

Lintuja on jo monipuolisesti ja kevätkasvit, kuten etelänruttojuuri, jo esillä ja/tai kukassa. Paha takatalvi saattaa toki muuttaa tilannetta. Aluetta kiertää hyväkuntoinen polku, mutta saappaat tai maastoon sopivat kengät on hyvä olla varusteena.

Linkissä kartta opasteeksi: