Nokikana häätää harmaasorsan – Kuva Esa Mälkönen
Jukka Ranta:
Kevät keikkuen tulevi perinteisen suomalaisen sanonnan mukaan. Tänä vuonna se on hyvin pitänyt paikkansa. Välillä oli ollut ennätyslämmintä ja sitten taas satoi lunta. Kulunut viikko oli kolea, tosin ilman lunta. Aurinkokin paistoi ajoittain.
Koleudesta huolimatta valkovuokot kukkivat komeasti. Asiantuntijoiden mukaan ne aloittivat kukinnan kolme viikkoa normaalia aiemmin. Asiaan vaikutti lumeton maa, jota aurinko on lämmittänyt.
Koivu kukkii ja tuottaa siitepölyä. Pihlajan kukat ovat vielä aukeavien lehtien kätkössä. Myös iharuusun lehdet ovat aukeamassa. Paju on kaksikotinen eli hedekukat (keltaiset) ja emikukat (vihertävät) ovat eri puissa.
Altaan pesäputkella näytti olevan lokki katolla.
Bore Wanner:
Kävin lauantaina 26.4. tuulisessa säässä altailla ja välillä pieni lumipyrykin osui kohdalle. Nokikanat olivat hyvin rauhallisia, taisi sää pitää taisteluhalut pieninä. Hautova emo löytyi. Peloton lapasorsakoiras ihmetteli kuvaajia. Mustakurkku-uikkuja näkyi kaukana, yksi pari oleskeli altaan eteläpuolella, ja yksi yksinäinen tarkasteli kuvaajaa. Etelätornilta länteen kulkevassa kanavassa tepasteli pikkutylli ja sekin oli peloton. Etsi niin ahkerasti syötävää, että kuvaaja oli sivuseikka.
Esa Mälkönen:
Suomenojan lintulaskentojen mukaan kalalokki ei ole koskaan pesinyt naurulokkiyhdyskuntamme osana allasalueella. Nyt oli (tai on) lähellä. Pari viikkoa sitten kalalokkipari alkoi riiustelemaan vesilintujen tekopesän katolla länsialtaalla. Mutta naurulokit aina välillä ajavat ne pois. Kalalokki muistuttaa ulkonäöltään niin paljon pesärosvoiluun syyllistyvää isompaa harmaalokkia, että taitaa sen takia syytön kalalokkikin joutua sijaiskärsijäksi.
Mehmet Cadiroglu:
Altaalla on kanadanhanhipari. Naaras teki pesän tänä vuonna lokkilautalle. Kyhmyjoutsenkoiras ja kanadanhanhikoiras kinastelevat välillä. Joskus kyhmyjoutsen ajaa kanadanhanhia takaa ja joskus toisin päin. Kanadanhanhikoiras on rohkea ja päättäväinen. Kyhmyjoutsen on onnistunut ajamaan laulujoutsenet pois altaalta, mutta ei onnistunut ajamaan kanadanhanhia pois. Näyttää siltä, että se ei ole tyytyväinen tilanteeseen, mutta se ei pystykään parempaan, kun kanadanhanhi ei anna periksi. Välillä ne nukkuvat tarkkaillen toisiaan noin kahden metrin etäisyydeltä toisistaan.
Sunnuntaina altaalla oli taas Kööpenhaminan sorsakoiras. Se yritti kovasti paritella sinisorsanaaraiden kanssa, mutta sai aina turpaan sinisorsakoirailta. Se ei kuitenkaan lannistunut ja yritti uudelleen ja uudelleen.
Paul Stevens:
Viikolla näin kanadanhanhen ja kyhmyjoutsenen lepäämässä yhdessä, joka oli erikoinen näky. Yleensä kyhmyjoutsen ajaa kanadanhanhen tiehensä. Sunnuntaina kiersin altaat ja yllätyksekseni näin saman parivaljakon jälleen lepäämässä vierekkäin samassa paikassa. Ovatkohan ne tulleet kaveriksi?
Kevät on edennyt vauhdilla ja jotkin nokikanat ovat jo rakentaneet pesänsä ja istuvat sen päällä. Toiset uivat vielä altailla. Naurulokit olivat vielä rakentamassa pesäänsä ja yksi tuli keräämään oksia rannalta aivan vierestäni. Oksien keräämisen jälkeen loki pesi nokkansa vedessä.
Liejukana ääntelee usein, mutta pysyy yleensä hyvin piilossa. Välillä se tulee kuitenkin esiin, mutta harvoin pysyy silloinkin paikalleen syömään.
Kanavan päädyssä tavipari oleskeli yhdessä ruokailemassa. Ne upottivat päätänsä veteen saadakseen ruokaa pohjasta, niin että välillä niiden vartalot olivat lähes pystysuorassa.
Olen tottunut kuvaamaan talitiaista enemmän talvella kuin keväällä tai kesällä. Lauantaina näin talitiaisen etsimässä ja noukkimassa ruokaa puun kaarnasta. Silloin aurinko vielä paistoi, mutta vähän myöhemmin pohjoistuuli toi mukanaan rae- ja lumikuuroja altaiden ylle.
Tämän viikkoraportin koosti Helmut Diekmann. Seuraava julkaistaan ma 5.5.2025
- Valkovuokko – Kuva Jukka Ranta
- Sinivuokko – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Koivu kukkii – Kuva Jukka Ranta
- Iharuusun lehti – Kuva Jukka Ranta
- Pajun emikukka – Kuva Jukka Ranta
- Pajun hedekukka – Kuva Jukka Ranta
- Pihlajan nuput piilossa – Kuva Jukka Ranta
- Nokikana – Kuva Bore Wanner
- Nokikana vauhdissa – Kuva Esa Mälkönen
- Nokikanat – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Nokikanojen taistelu – Kuva Esa Mälkönen
- Nokikana häätää harmaasorsan – Kuva Esa Mälkönen
- Nokikana pesällään – Kuva Paul Stevens
- Liejukana – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Lokin nokkapesu – Kuva Paul Stevens
- Koiras hemmottelee naarasta oksentamalla ruokaa – Kuva Esa Mälkönen
- Naurulokki – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Naurulokkien vääntöä – Kuva Esa Mälkönen
- Pesän rakennusmateriaalia – Kuva Paul Stevens
- Naurulokki häätää kalalokkeja – Kuva Esa Mälkönen
- Telkkäkoiraiden taistoa – Kuva Esa Mälkönen
- Telkät parittelevat – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Lapasorsakoiras – Kuva Bore Wanner
- Mustakurkku-uikku – Kuva Bore Wanner
- Mustakurkku-uikku – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Jalasta kiinni kiistakumppania – Kuva Esa Mälkönen
- Mustakurkku-uikku kiidossa – Kuva Esa Mälkönen
- Mustakurkku-uikkupari – Kuva Bore Wanner
- Tavipari – Kuva Paul Stevens
- Tavin ruokailutyyli – Kuva Paul Stevens
- Aamu-uninen tavipari – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Kanadanhanhi- ja kyhmyjoutsenkoiraat – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Erilaiset kaverit – Kuva Paul Stevens
- Punasotka – Kuva Esa Mälkönen
- Sinisorsakoiras läksyttää Kööpenhaminan sorsaa – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Rantasipi – Kuva Mehmet Cadiroglu
- Pikkutylli – Kuva Bore Wanner
- Talitiainen namipalalla – Kuva Paul Stevens