Suomenojan lintualtaiden ja niiden lähialueiden historia viimeisen 50 vuoden ajalta on hyvin tunnettu ja omalla tavallaan mielenkiintoinen – ja erityisesti se, mikä vaikutus eri tapahtumilla on ollut alueen luontoon. Siitä on tälläkin sivustolla kirjoitettu muissa osioissa.
Nykyisin Suomenoja kuuluu Kaitaan kaupunginosaan, josta on tuleva Finnoo-nimeä kantava moderni kaupunkikeskus. Alueella, entisellä Finnevikenillä on kuitenkin mielenkiintoinen historia.
Espoon päivänä, osa päivän virallista ohjelmaa oli Iiviniemi-Kaitaa historiakävely. Päätin osallistua sivistääkseni itseäni autentisilla paikoilla ennen kuin vanhat kartano- ja kruunutilamaat katoavat modernien kerrostalojen alle. Kävelyn oppaana toimi Seppo Salo, joka on ”Tarinoiden Kaitaa”-kirjan päätoimittaja. Kirjaan kannattaa tutustua nyt, kun osa paikoista on vielä jäljellä. Yhteistoimintapisteistä pitäisi saada.
Finnågårdin, Finnån kartanon, entisen rusthollin tilalla on nyt Bauhaus ja Plantage, mutta Hannuksen ja Bondaksen tilat ovat vielä jäljellä – tosin ei enää loistoaikojen kunnossa. Alueella oli myös rälssitiloja. Bondaksen tilan päärakennusta on ehdotettu (Selakin – Suur-Espoonlahden Kehitys ry:n toimesta) säilytettäväksi ja paikalliseksi kulttuuripaikaksi.
Hyljemäen huipulla ovat pronssikautinen hauta ja komeat näköalat Suomenojan venesatamaan. Villa Rulludd on osa Suomen politiikan ja tieteen historiaa. Nuorempi Kihlman oli kasvitieteen professori ja perusti alueelle kasvitieteellisen puutarhan ja rakennutti Villa Rulluddin viereen Eliel Saarisen piirustusten mukaan Villa Marjarannan. Hyljemäki ja Villa Rulluddin alue eivät ole onneksi jäämässä uuden kaavan alle – mikä ei sinällään olisi kovin ihmeellistä Espoossa. Ja Kihlmannin perintöä pitäisi kunnioittaa suunnitelmissa olevassa luontokeskuksessa: kosteikkoluonnon ja lintujen ohella kasveihin keskittyvä havaintopuutarha.
Uusi Finnoo on uhka merkittävälle luontokohteelle – mutta myös peittää alleen merkittävän palan Espoon kulttuurihistoriaa.
Villa Rulluddista lähdin Suomeojan Marinaan. Kirjallisen ohjelman mukaan siellä piti olla bileet suunnitellun meren täytön kunniaksi. Ajattelin, että näen arkkitehtikilpailun pienoismalleja ja saan safkaa (mainoksen mukaan piti olla tarjolla). En kuitenkaan tarkistanut on-lineversiota ohjelmasta etukäteen. Ja kas kummaa: bileet oli kuitenkin peruttu ajanpuutteen takia – toivottavasti ennakoi, että myös merentäyttö on peruttu.
– Jukka