Viikon päähuomion vei väkisinkin Espoo-päivä ja sen esitysten viimeistely. Uutisissa on tapahtuman yhteenveto.  Tässä yhteydessä vain muutama kuva maistiaiseksi.

Suomenojan parkkipaikalle ajaneiden huomioita on varmaan kiinnittänyt Hyljeluodontien mutkassa seissyt veneen, m/s Pellingen raato. Se on pysynyt paikallaan vuosia ja on väkisin tullut mieleen, että sen annetaan lahota pystyyn. Kuluneella viikolla kuitenkin tapahtui, nimittäin varaslähtö lauantain tapahtumiin: vene oli huutokaupattavana. Ei tullut tarjouksia, lähtöhinta herätti hymyilyä. Huutokauppa kuitenkin uusitaan. Ja kettunkin tuli illan hämärässä tutkimaan tilannetta.

Kaikille lienee tuttu käenkaali eli ketunleipä (Oxalis acetosella, Wood-sorrel). Moni on maistanut kasvin latinalaisen nimen lupaamaa lehtien kirpeyttä. Täyttöharjanteella kasvaa sen Pohjois-Amerikan lauhkeilta vyöhykkeiltä kotoisin oleva sukulaiskasvi, pystykäenkaali (Oxalis fontana, Yellow Wood-sorrel) tai tässä tapauksessa sen punalehtinen alalaji pihakäenkaali . Jotkut kutsuvat sitä myös Kanadan apilaksi – kasvin alkuperän ja lehtien muodon perusteella. Alkuaan koristekasviksi tuotu pihakäenkaali leviää helposti ja on ilmeisen hyvin sopeutunut meidänkin lauhkeaan vyöhykkeeseen. Täyttöharjanteella sitä on useassa paikassa, eniten japanintatarin läheisyydessä. Puutarhoissa on nykyisin suosittu myös onneapilaksi – ja taas lehtien perusteella -kutsuttu punakukkainen käenkaali (Oxalis deppei syn. tetraphylla, Four-leaf Sorrel) on kotoisin Meksikosta eikä kestä meidän talvea. Englannissa ja Keski-Euroopassa sen kerrotaan säilyvän yli talven. Meillä monet viljelevät sitä ruukuissa ja vievät ruukut talveksi lämpimään. Mielenkiintoinen kasvi, koska se kukkii toukokuusta elokuun lopuun.

Täyttöharjanteella on myös lukuisia, alunperin korstepensaita. Angervoja, pensashanhikkia, korallikanukkaa, mutta yksi askarrutti mieltä keväällä. Marjojen perusteella tuntuisi olevan aronia.