Lapasorsa – Kuva Timo Leppäharju
Timo Leppäharju:
Elämä palauttuu lintualtaalle. Sorsilla on jo poikasia. Liejukanat ja lapasorsat kirmaavat. Kolea ilma jatkuu.
Esa Mälkönen:
Ensimmäiset vesilintujen poikaset ovat kuoriutuneet altailla. Mm. sunnuntaina näkyi sinisorsaemo kuuden muutaman vuorokauden ikäisen poikasensa kera ja telkkäemo viiden aivan pienen juuri kuoriutuneen untuvikon kanssa. Vesilintujen poikaset ovat pesäjättöisiä ja useimmilla lajeilla pesästä lähdetään jo vuorokauden kuluessa. Muuttomatkoilla olevista kahlaajista voi nyt nähdä mm. suokukkoja ja liroja. Altaan toiseksi yleisimmän pesimälinnun ruokokerttusen ensimmäiset yksilöt tapailevat laulua ruovikossa. Niitä saapunee altailla parin viikon kuluessa 30–40 paria.
Jukka Ranta:
Aurinkoinen, mutta koleahko ja tuulinen viikko. Odotin perhosten ilmaantumista, mutta en nähnyt. Ilmeisesti tuuli ja lämpötila pitivät perhoset poissa. Sen sijaan kukinnan aloittaneilla voikukilla vieraili ajoittain kimalaisia. Ilmeisesti kuningattaria, jotka hakevat ravintoa pesänteon lomassa.
Voikukkien lisäksi rentukat aloittivat kukinnan ja olivat kukassa puron varrella. Vaahtera kukki komeasti, pihlajassa oli isot nuput ja koivun lehdet julistivat kevättä. Pensaskanukalla on hienot kevätvärit.
Lintuallas oli huolestuttavan hiljainen. En nähnyt mustakurkku-uikkuja pesäntekopuuhissa. Yksinäinen kyhmyjoutsen uiskenteli altaalla ja lokit kiusasivat sitä. Meni ruovikkoon lokkien äksyilyä suojaan. En nähnyt, olisiko sillä puoliso hautomassa vai olisiko viime keväänä leskeksi jäänyt.
Tämän viikkoraportin koosti Helmut Diekmann. Seuraava julkaistaan ma 20.5.
- Lapasorsat – Kuva Timo Leppäharju
- Lapasorsien kisaa – Kuva Esa Mälkönen
- Lapasorsanaaras – Kuva Timo Leppäharju
- Harmaasorsa – Kuva Timo Leppäharju
- Punasotka – Kuva Esa Mälkönen
- Punasotka laskeutuu – Kuva Esa Mälkönen
- Sorsapoikue – Kuva Helmut Diekmann
- Sinisorsan poikanen – Kuva Esa Mälkönen
- Telkkäpoikue – Esa Mälkönen
- Sinisorsa ja rentukat – Kuva Esa Mälkönen
- Mustakurkku-uikku – Kuva Esa Mälkönen
- Kyhmyjoutsen ja lokki – Kuva Jukka Ranta
- Liejukana – Kuva Timo Leppäharju
- Kalatiira lennossa – Kuva Timo Leppäharju
- Kalatiira – Kuva Timo Leppäharju
- Suokukkoja – Kuva Esa Mälkönen
- Peippo – Kuva Timo Leppäharju
- Kirjosieppo varasi pöntön – Kuva Esa Mälkönen
- Kimalainen voikukalla – Kuva Jukka Ranta
- Koivun kevät – Kuva Jukka Ranta
- Pihlajan nuppuja – Kuva Jukka Ranta
- Pensaskanukka ja kevät – Kuva Jukka Ranta
- Terttuselja – Kuva Jukka Ranta
- Vaahtera kukkii – Kuva Jukka Ranta
- Rentukka kukkii – Kuva Jukka Ranta
- Voikukka – Kuva Jukka Ranta


































