Perheonnea – Viikko 23/12

Tuntui siltä, että kesä ei jaksa käynnistyä millään. Välillä aurinkoa ja sitten taasen sadetta. Lämpötila pysyi itsepintaisesti alle kahdenkymmenen asteen. Tämä ei näyttänyt haittaavan perheonnea. Poikaset lisääntyivät runsaslukuisesti. Tarkkaavainen retkeilijä on pannut merkille nokikanan pesän itäisen lintutornin lähellä. Pesä on hyvin lähellä polkua ja helposti tarkailtava. Kuluneella viikolla oli sitten onnellisen perhetapahtuman aika. Pesään ilmaantui…

Nyt tapahtuu – Viikko 17/12

Suhteellisen lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Ja altailla tapahtui. Lauantaina seurasi iso joukko katselijoita mustakurkku-uikun ja piisamin esityksiä, joita Tuomas alempana kuvaa. Oli kuin stereoteatteri viereisillä poukamilla. Yksin jääneet nokikanat ärhentelivät kaikille vastaatulijoille. Parin löytäneet kuhertelivat. Pesänrakennuspuuhat olivat käynnissä. Lokkien häytyslennot jatkuivat, vaikka haukasta ei näkynyt havaintoja enää viikonloppuna. Tuli vaikutelma, että oli käsillä kevään huippuhetket…

Varmasti, mutta hitaasti – Viikko 16/12

Hitaasti, mutta varmasti alkaa tuntua enemmän ja enemmän keväältä. Viikko alkoi koleana, tuulisena. Aamut saattoivat olla sumuisia ja sadepäiviäkin mahtui joukkoon. Tiistaina puro teki niitystä järven. Ja sitten sunnuntai oli aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, jolloin vihdoin tuntui, että kevät todella alkoi. Vuoden lintu, mustakurkku-uikku saapui alkuviikosta altaille, niin kuin Tuomas tuossa alempana kertoo. Koivut työntävät…

BirdLife Suomen valitsema vuoden lintu saapui maanantaina 16.4. Suomenojalle

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus), katunimeltään Mukuru.  Ensimmäinen havainto Suomenojan lintualtaalla tehtiin tänä vuonna 16.4.2012. Seuraavana päivänä oli havaittu jo kaksi yksilöä. Alla olevat kuvat on otettu keskiviikkona 18.4. ilta-auringon paistaessa toisesta näistä yksilöstä. – Tuomas [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left”…

Mustakurkku-uikku BirdLife Suomen vuoden lintu

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] BirdLife Suomi on nimennyt mustakurkku-uikun vuoden 2012 linnuksi. Mustakurkku-uikku luokitellaan maassamme vaarantuneeksi ja Suomessa on merkittävä osa linnun pesimäkannasta EU:n alueella. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että mustakurkku-uikku on myös yksi Suomenojan…