Suomenojan luonto valokuvanäyttelyn kierto on nidottu yksien kansien sisään. Kirja koostuu näyttelyn taulujen kuvista sekä dokumentaarisista kuvista jokaiselta näyttelypaikalta. Viimeisellä aukeamalla on yhteenveto postikorttisarjasta.
Lähtökohtana kirjan tekemiselle oli saada muisto näyttelyn kuvaajille näyttelystä ja sen kierrosta. Blurbin palvelun valitsimme sen hyvän ja tasaisen laadun vuoksi. Lisäksi Blurbin etuna on myös se että voimme jättää kirjan myyntiin heidän palveluunsa ja jokainen voi halutessaan tilata sieltä lisäkappaleita kirjasta.
Kirja on 25 x 20 cm kokoinen ja sitä on saatavilla pehmeillä kansilla tai kovilla kansilla kahdella eri kansiratkaisulla.