Elokorento – Kuva Jukka Ranta.
Suomenojan altailla voi vielä nähdä muutaman kymmenen vesilintua – jos katsoo lintutorneista. Muutoin näkyvyys on hyvin rajoittunutta. Äärimmäisen runsas kasvillisuus, osmankäämit ja järviruot peittävät näkyvyyden altaille. Jos alueen virkistysarvoja haluttaisiin kehittää, pitäisi kaupungin aina loppukesästä raivata riittävät näköaukot altaille – tai edes antaa yhdistyksellemme siihen oikeudet.
Jukka Ranta kertoo hyönteis- ja kasvimaailmasta:
Viime vuoden tapaan elokuu oli sudenkorentojen kuukausi. Lämpimistä ja osin helteisistä päivistä huolimatta perhosia oli vähän. Muutamia sitruunaperhosia, valkoisia (lanttu- ja kaaliperhosia), yksittäisiä neitoperhosia, pari ohdakeperhosta. Ei amiraaleja, ei hopeatäpliä.
Suomenympäristökeskus (Syke) julkaisi raportin (https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Edelliskesan_kuivuus_ja_kolea_alkukesa_v(63653)), missä todettiin perhosten vähentyneen edellisen kesän kuivuuden ja alkukesän koleuden vuoksi. Samassa raportissa todettiin myös kimalaisten vähentyneen. Itse en tätä huomannut, vaan kimalaiset olivat alkukesästä runsaina raunioyrteillä ja sitten elokuussa ahdekaunokeilla. Toisessa, Oulun Yliopiston tutkimuksessa on mielenkiintoisesti todettu (https://yle.fi/uutiset/3-12581643), että lämmin syksy vaikeuttaa perhosten talvehtimista, mikä näkyy vähentyneinä kantoina seuraavana keväänä.
Suomenojalla on merkitystä varmaan myös sillä, että parin vuoden takaisen niiton yhteydessä telottiin ruderaatilla keltanoita, kelttoja ja ahdekaunokkeja, jotka ovat olleet perhosille tärkeitä.
Punasyyskorentoja oli todella runsaasti. Oli mahdollisuus seurata niitä nuorista täysikasvuisiksi. Nähdä niiden parittelua. Elokorentoja oli yllättävän vähän, verikorentoja muutamia, huomattavasti vähemmän kuin viime kesänä. Tummasyyskorentoja ei näkynyt yhtään, niiden vähentyminen huomattiin jo vuosi sitten. Myös hukankorennot ovat vähentyneet.
Erikoisuus oli välkekorento. Se lenteli ruderaatin itäreunalla lähellä kävelytietä. Se näytti kokonsa ja lentotapansa takia ukonkorennolta. Se laskeutui yllättäen pajun oksalle ja arvelin heti, että kyseessä oli jokin kiiltokorento. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kiiltokorentoa läheltä puhumattakaan mahdollisuudesta kuvata. Tunnistaminen aiheutti sitten päänvaivaa. Pohdin vaskikorennon ja välkekorennon väliltä. Kyselyjen avustuksella se sitten varmistui välkekorennoksi.
Ukonkorentoja oli todella paljon. Normaalisti ne lentelevät läntisen ja eteläisen kävelytien risteyksen alueella, siis Dj́upsundsbäckenin läheisyydessä. Nyt niitä oli runsaana jopa parkkipaikalla. Niillä on hauska tapa lentää kohti kasvoja ja väistää sivuun viime hetkellä. Yritin kuvata yhtä, joka lekutteli usein paikallaan. Yritys loppui siihen, että puiden suojista tuli lintu, joka nappasi sen.
Karvahorsma kasvoi runsaana nokkoskukkulan edessä. Niitto hävitti sen ja tänä kesänä oli enää yksi rypäs, noin 5–7 vartta. Läntisen kävelytien varrella sitä on edelleen jonkin verran. Pensaskanukka (eli korallikanukka, Cornus alba) kukkii viime kesän tapaan toiseen kertaan ensimmäisen kukinnan marjojen ollessa vielä pensaassa.
Tämän raportin koosti Esa Mälkönen. Seuraava julkaistaan 3.10.2022.