Aurinko paistoi, kun joukko jäseniä kokoontui pohjoiselle parkkipaikalle aloittamaan järjestyksessään kolmannen valokuvanäyttelyn pystyttäminen Espoo – päivänä. Näyttelykuvat jaettiin kuvien ottopaikan perusteella kuuteen osaan. Kello kymmenen jälkeen ihmisiä alkoi tulla tutustumaan näyttelyyn ja samalla paikalla olevaan korttimyyntiin. Samalla jaoimme näyttelyyn liittyvän kartan, jossa kerrottiin näyttelykuvien sijainnit. Paikalla oli esillä vuoden 2013 vuosikirja, jonka sai halutessaan ostaa mukaansa. Otimme vastaan uuden vuoden 2014 vuosikirjan ennakkotilauksia. Kirjan voi tilata ennakkoon pukinkonttiin 50 € hintaan lähettämällä yhteystiedot osoitteeseen info@suomenoja.fi
Lapsille laitoimme reitin varrelle kuvakysymyksiä, joissa arvuuteltiin muun muassa piisamia ja kettua. Oikeita vastausrivejä tulikin kiitettävästi. Päivällä infopisteellämme oli tasatunnein valokuvauskopterin esittelyä. Esittely kiinnostikin muutamia paikalle tulleita ihmisiä. Jäsenet esittelivät valokuvauskalustoaan infopisteellä, varsinkin lapset innostuivat katsomaan maailmaa teleobjektiivin läpi.
Näyttely on esillä Suomenojalla Espoo – päivästä 13.9. asti!