Västäräkki – Kuva Paul Stevens
Altaat avautuivat maalis-huhtikuun vaihteessa jäistä. Vain eteläreunalla puretun puhdistamon kohdalla oleva altaan uoma oli enää pääsiäispäivänä 5.4. osin jäässä. Naurulokkeja on tullut muutama sata, toivottavasti ainakin saman verran saapuu vielä lisää. Osa naurulokeista tutkii jo pesäpaikkoja, mutta lokit käyvät vielä yöpymässä turvalliseksi koetuissa avoimissa paikoissa kuten meren luodoilla. Haudonnan naurulokit aloittavat normivuonna vapun kieppeillä, mutta jos aikainen kevät pysyy, nyt ehkä viikko normiaikataulua aiemmin. Telkkäkoiraat jo ottavat altailla yhteen, mutta nokikanat vielä suhteellisen vähän.
Alla yhdistyksen kuvaajat kommentoivat havaintojaan.
Jukka Ranta:
Poikkeuksellisen lämmin maaliskuu. Lähenteli kaikkien aikojen ennätystä. Tosin sateista ja sumuista. Altaalta lähtivät pääosin jäät raportointijakson loppupuolella. Paikalla kävivät heti mm. kyhmyjoutsenet ja ensimmäiset naurulokit. Myös muuttavia pikkulintuja oli näkösällä.
Kasvimaailma tuntui vielä vähän odottelevan. Tosin leskenlehden nuppuja näin paikoitellen ja myös pajunkissat tulivat esiin. Merivesi oli edelleen enimmäkseen nollan alapuolella, muutamana vuorokautena vähän nollan yläpuolella.
Tommi Heinonen:
Kuten joka vuotiseen tapaan lämpöaallon saapuessa aletaan odottamaan Nuottalahdelle syntyvää sulaa jokisuuhun. Pian sen jälkeen saapuvat ensimmäiset muuttolinnut: laulujoutsenet, telkät, tukkasotkat. Säätilasta riippuen melko nopeasti lajimäärä kasvaa. Lintuallas vapautuu jäästä aika pian sulan jälkeen ja linnut muuttavat lintualtaalle etsimään puolisojaan ja pesimäpaikkoja. Lintujen määrä kasvaa huomattavasti.
Sataman edustalla olevalle pienehkölle luodolle ovat saapuneet jo naurulokit. Lintujen lisääntyessä kasvaa altailla myös lintuharrastajien ja muiden kävijöiden määrä.
Paul Stevens:
Maaliskuun alussa sekä Nuottalahti että lintualtaat olivat umpijäässä, mutta lämpötila oli plussan puolella ja hanki suli nopeasti. Finnoonpuro suli ja vapautui jäästä maaliskuun alkupuolella. Maaliskuun puolivälissä meri oli vielä jäänpeitossa. Lähdin reissulle pariksi päiväksi, ja palatessani Finnoonpuron suulle oli muodostunut sulakohta.
Naurulokkeja kerääntyi heti jään reunoille, ja muut vesilinnut, kuten isokoskelot, uivat avoimessa vedessä tai lepäsivät jäällä. Sulakohta kasvoi vauhdikkaasti ja viikon sisällä miltei kaikki jäät olivat hävinneet. En ole koskaan nähnyt merijään sulavan niin nopeasti kuin tänä vuonna, muttei se ole yllätys, sillä tämän vuoden maaliskuu oli mittaushistorian lämpimimpiä. Ei enää voi miettiä lämpeneekö ilmasto vai ei, se on jo lämmennyt ja Suomen ilmasto on muuttunut.
Altaat pysyivät kuitenkin jään peitossa pidempään ja vasta maaliskuun lopussa avointa vettä alkoi näkyä. Aurinkoisessa ja lämpimässä säässä jää suli nopeasti, ja maalis-huhtikuun vaihteessa jäät olivat käytännössä hävinneet. Melkein heti jäiden lähdettyä vesilintuja ilmestyi. Avoimessa vedessä ui harmaasorsia, tukkasotkia, telkkiä ja punasotkia Västäräkki saapui tepastelemaan jäällä napsimaan pieniä namupaloja jään pinnalta. Huhtikuun alkupäivinä naurulokkeja alkoi saapua enempi altaille.
Muualla altaiden ympärillä ensimmäiset leskenlehdet kukkivat ja ruokinnan metsikössä oli vilkas meininki. Paikalla näyttäytyivät tiklejä, peippoja, punarintoja ja talven vakioasiakkaita.
Tämän raportin koosti Esa Mälkönen. Siirrymme raportoinneissa kiihkeimmän kevään ajaksi jokaviikkoiseen raportointiin. Seuraava raportti jo ma 13.4.2026






































