Peukaloinen – Kuva: Janne Haapa-aho
Jukka Ranta
Joulu oli lumeton. Ennen joulua saatiin lämpöasteita ja vesisateita. Vuoden viimeisellä viikolla tuli sitten kunnolla pakkasta ja lumisateita. Meriveden korkeuden vaihtelu vuorokausien sisällä on ollut merkillisen suurta – jopa useita kymmeniä senttejä. Puro alkoi jäätyä vuoden viimeisellä viikolla.
Esa Mälkönen
Länsireunan kävelytien varrella, lähellä sen eteläistä päätä, oli yhdistyksemme muutama vuosi sitten laittama liito-oravan pönttö. Nyt se on poissa. Putkitöiden varrelta on kaadettu melkoisesti puita, myös se, jossa liito-oravan iso pönttö oli. Olisi ollut kohtuullista, että olisivat ripustaneet sen johonkin lähipuuhun. Muitta pönttöä ei näkynyt missään. Uusiakaan pönttöjä sinne ei uskaltane hankkia (se maksaisi 50–90 euroa), kun ei niitä rakennusurakoitsijoiden taholta kunnioiteta.
Paul Stevens
Joulukuu oli lämmin – pari astetta lämpimämpi kuin vertailukauden keskiarvo. Joulukuu oli harmaa ja kosteaa, vaikka sademäärä ei ole ollut poikkeuksellinen. Aurinko paistoi vasta kuun loppuvaiheessa. Lämpötila pysyi plussan puolella lähes koko kuukauden. Erilaiset sienet kasvoivat ja yksi kauneimmista oli keltavinokas.
Joulukuusta on ilmaston lämpemenimsen myyötä tullut selvästi nykyajan marraskuu. Talvi saapui kunnolla vasta vuodenvaihteessa. Tammikuun alussa satoi lunta, muttei niin paljon kuin alun perin oli ennustettu. Raporttikauden viimeinen sunnuntai oli mukavan kylmä ja ruokinnalla oli vilkas meininki. Ruokailemassa kävi mustarastaita, runsaasti talitiaisia, muutama sinitiainen, muutama kuusitiainen, muutama tikli, naaras- ja koiraspeippo, ainakin yksi käpytikka, pari vihervarpusta sekä yksi punarinta.
Janne Haapa-aho
Ruokintapaikan viereisessä purossa liikuskeli kaksi vikkeläliikkeistä peukaloista.
Mehmet Cadiroglu
Peippo ja viherpeippo ovat muutto- tai osittaisia muuttolintuja. Osa niistä jää erityisesti Etelä-Suomeen taajamiin ja ruokintapaikkoihin talvehtimaan, kun ruokaa on tarjolla. Ainakin yksi punarinta on päättänyt taas talvehtia ruokinnan turvin. Se on hyvin arka, pienikin liike niin se lähtee karkuun, mutta tulee takaisin, kun pitää syödä ja olla vahva. Näin pikkutikan ensimmäistä kertaa ruokinnalla syömässä rasvaa. Käpytikka on sen sijaan melko säännöllinen kävijä.
Seuraava viikkoraportti ilmestyy 2.2.2026.
- Päivä ennen jäätymistä – Tommi Heinonen
- Puro – Jukka Ranta
- Ruuhka – Mehmet Cadiroglu
- Sini- ja talitiaisia – Esa Mälkönen
- Sovussa ruokinnalla – Tommi Heinonen
- Tali- ja sinitiainen kiittävät ruuasta – Tommi Heinonen
- Mihin se putosi – Jukka Ranta
- Oksalla – Jukka Ranta
- Talitiainen – Esa Mälkönen
- Talitiainen – Paul Stevens
- Sinitiainen – Tommi Heinonen
- Sintiainen – Esa Mälkönen
- Sinitiainen – Paul Stevens
- Sinitiainen – Mehmet Cadiroglu
- Kuusitiainen – Mehmet Cadiroglu
- Kuusitiainen – Paul Stevens
- Mustarastas – Tommi Heinonen
- Siemen nokassa – Jukka Ranta
- Mustarastaskoiras – Esa Mälkönen
- Peippo – Paul Stevens
- Peippo – Mehmet Cadiroglu
- Punarinta – Paul Stevens
- Punarinta – Mehmet Cadiroglu
- Puukiipijä etsii hyönteisiä kaarnan rakosista – Esa Mälkönen
- Tikli – Paul Stevens
- Tikli – Mehmet Cadiroglu
- Hippiäinen – Esa Mälkönen
- Peukaloinen jäällä – Janne Haapa-aho
- Viherpeippo – Mehmet Cadiroglu
- Viherpeippo – Paul Stevens
- Käpytikka – Paul Stevens
- Käpytikka – Mehmet Cadiroglu
- Lumikko – Mehmet Cadiroglu
- Lumikon saaliina metsämyyrä – Mehmet Cadiroglu
- Keltavinokas – Paul Stevens
- Vesipisarat – Paul Stevens
- Lepän pähkylöitä – Jukka Ranta













































