Loppukesän lintuja, kukkia ja ötököitä – Viikot 32–35

Nuori pikkulepinkäinen – Esa Mälkönen

Jukka Ranta:

Suurimmaksi osaksi elokuu oli kolea kuukausi. Sadetta ja kovaa tuulta. Myös aurinkoisia päiviä oli, ja sää lämpeni loppukuuta kohden. Meriveden korkeus vaihteli tuulten mukaan nollan molemmin puolin, ja ajoittain merivesi saattoi purkautua tulvaniitylle.

Tuulinen ja sateinen sää oli hyönteisille vaikea. Itse näin vain vähän perhosia ja sudenkorentoja. Ahdekaunokit houkuttelivat edelleen kimalaisia ja kukkakärpäsiä.

Karhunköynnös, jota on Suomenojalla paljon, luokitellaan vakiintuneeksi vieraslajiksi ei siis haitalliseksi. Löysin hulevesialtaan kohdalta, Djupsundsbäckenin töyräältä pensaan oloisen kasvin, jolla oli erikoiset siemenpallot. Niiden sisällä oli paljon piikikkäitä siemeniä. En onnistunut tunnistamaan sitä – saattaa olla jokin puutarhakasvi, jonka kaupunki on laittanut hulevesialtaan rakentamisen yhteydessä.

Esa Mälkönen:

Kun heinäkuun lopulla yleisin altaille hakeutunut sorsalintu oli harmaasorsa, niin elokuussa siinä asemassa on useimmiten ollut lapasorsa. Pääosin ne olivat muuttomatkoilla olevia tai sulkasatoisia. Länsiallas oli altaista suosituin – se on todennäköisesti muita ravinteikkaampi. Nokikanoja oli vielä useita, samoin nuoria liejukanoja.

Ruderaatilla perhoset ovat totutusti kesän loppuessa vähentyneet. Loppukesän tyyppilajeja, sudenkorentoja ja heinäsirkkoja, on puolestaan runsaasti, vaikkakin sirkkojen huima siritys on lähinnä vain nuorten korvien ilo.

Helmut Diekmann:

Kesäkuussa 2024 kuvasin lintualtaiden äärellä pienen, vaatimattoman näköisen kääriäisen, joka jäi silloin määrittämättä. Vasta nyt selvisi kuvan avulla, että se oli hyvin harvinainen taitekenttäkääriäinen, Dichrorampha senectana. Lajia on tavattu Suomessa vain yhdeksän kertaa muutamilta Lounais-Suomen saarilta. Sen toukka elää päivänkakkaroiden juurissa. Suomenojalla päivänkakkara viihtyy pysäköintipaikan lounaispuolella olevalla rinneniityllä.

Samalla paikalla lensi koko elokuun ajan ilahduttavan runsaasti toisen polven hohtosinisiipiä. Niityllä kasvaa mm. apilaa ja keltamaitetta, joilla toukka elää.

Elokuun lämpiminä iltoina pietaryrttien kukinnoissa pyöri runsaasti isokoisia. Pietaryrtin ”nappikukat” toimivat tärkeinä mesilähteinä loppukesän perhosille ja muillekin ötököille.

Suomenojalla kasvaa isokokoisia, komeita seittitakiaisia. Äskettäin huomioni kiinnittyi parissa takiaisessa varsien haarakohtiin kerääntyneeseen ”sahanpuruun”, joka paljastui pilkkukoisan toukan ruokailujäljeksi. Toukka porautuu varteen ja syö sen pehmeitä sisuksia. Talvehtimisen jälkeen toukka koteloituu, ja kesällä kotelosta kuoriutuu soma mustavalkoinen pikkuperhonen.

Lopuksi vielä vetoomus lintualtaiden ympäristön tuleville maisemoijille: Säästäkää alueen tämänhetkinen rehevä kasvillisuus! Tarkoitan takiaisia, nokkosia, ohdakkeita ja pietaryrttejä. Ne eivät ehkä miellytä kaikkien ihmisten silmiä, mutta ne ovat tärkeitä ravintokasveja monille ötököille. Lintualtaiden ympäristö ei ole vain vesilintujen paratiisi, vaan alueella elää kesäisin myös runsaasti hyönteisiä ja niiden toukkia syöviä pikkulintuja. Alueen raivaaminen kliiniseksi puistoksi karkottaisi niitä suurelta osin.

Raportin kokosi Helmut Diekmann. Seuraava viikkoraportti ilmestyy 6.10.