Luhtalukki – Kuva Paul Stevens
Erikoisen kolea kesäkuu. Ilmatieteenlaitoksen mukaan lämpötila oli likimain normaali, mutta kova tuuli ja sateet saivat sään tuntumaan kolealta. Tosin sitten kuun vaihtuessa koettiin lähes hellepäiviä, jotka loppuivat rajuun myrskyyn. Myrsky nosti merivedenkorkeuden hetkeksi + 70 senttiin. mutta oli lopulta vain noin 15 cm normaalia korkeammalla. Tuo 70 cm merkitsee veden purkautumista tulvaniitylle.
Koleahko ilma merkitsi myös kasvien kukinnan myöhästymistä. Iharuusussa ei kuun vaihteessa vielä ollut kukkia – yleensä ne aukeavat jo ennen juhannusta. Samaten orjanruusu alkoi kukkimaan vasta heinäkuun alussa. Ahdekaunokit olivat kuluneella viikolla paikoitellen vasta nupulla, yhtään kukkaa ei näkynyt. Kukkien puute näkyi myös perhosten vähäisenä määränä. Niitä ei näkynyt edes hulevesialtaan ympärillä olevalla päivänkakkarakasvustolla. Tytönkorentoja, enimmäkseen eteläntytönkorentoja lenteli vielä juhannusviikolla.
Betonisen kaukolämpöputken vieressä kasvaa pitkällä matkalla kurjenkelloja. Luokittelin ne kurjenkelloiksi, kukinnan ajankohdan perusteella. Usein saattaa olla vaikeata erottaa muista isoista kellokasveista, kuten vuohenkellosta, varsankellosta ja ukonkellosta – mutta nämä kukkivat vasta heinäkuussa.
Kyläkellukan keltainen kukka on pieni, noin sentin. Kukinnan jälkeen se on mielenkiintoisen näköinen. tuntuu kuin olisi suurentunut.
Ruderaatin ahdekaunokkialueella oli metsäkauris vasoineen.
Eteläisen lintutornin vieressä oli linnun raato ja taistelun jälkiä näkyvissä.
Paul Stevens:
Kuvasin kukkia Finoonpuron sillan molemmilla puolilla. Huomasin heti pari uutta kasvilajia, joita en ole nähnyt ennen. Ennen siltaa kukki nuokkukohokki (Silene nutans). Se kasvaa kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla enemmäkseen Etelä-Suomessa, mutta on myös löydetty Enontekiöltä. Toinen kukka, joka kukkii sillan toisella puolella, oli pulskaneilikka. Se on pohjoinen laji, joka kasvaa enimmäkseen Lapissa. Pulskaneilikka on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläpuolella. Se myös kasvaa kuivilla ja hiekkaisilla paikoilla.
Suomenojalla oli pieni peto luhtalukki, joka syö pikkuötököitä. Se istui vuohenputken kukissa odottamassa sopiva saalista.
Esa Mälkönen:
Naurulokkien poikaset ovat nyt lentokykyisiä ja alkavat pärjätä omillaan. Osa emoista on jo lähtenyt, ja alkavan viikon aikana liki kaikki altaan naurulokit lähtevät. Muutos ei kuitenkaan tunnu yhtä dramaattiselta kuin 5-20 vuotta sitten. Silloin tuhansista lokeista syntyi keväisin mahtava äänimaailma, jonka hiljeneminen heinäkuun alkupuolella havahdutti. Nyt kun lokkeja pesii enää noin 250 paria, allas on entiseen nähden koko ajan suhteellisen hiljainen.
Lokin poikasia selviää lentokykyiseksi keskimäärin yksi per pesue. Poikaset lähtevät Euroopan länsi- ja eteläosiin, ja palaavat vasta kahden (tai kolmen) vuoden päästä saavutettuaan sukukypsyyden.
Tommi Heinonen:
Kesäkuun päivittäiset säätilat vaihtelivat hellelukemista rankkasateisiin ja katsauksen loppupäivinä saimme vielä nauttia Ulla-myrskystä.
Kevään kosteus ja päivien viileys on saanut kasvit kasvamaan. Useimpien kasvien kukinta oli hetkessä ohi ja vihreys on mahtipontista.
Lintualtaan reunojen kasvillisuus on niin pitkää, että luontopolulta ei näe enää vettä puhumattakaan linnuista.
Koosti Jukka Ranta
Seuraava ilmestyy 4.8
- Luhtalukki – Kuva Paul Stevens
- Hohtosinisiipi – Esa Mälkönen
- Piippopaksupää – Esa Mälkönen
- Kaunosylkikuoriaiset – Kuva Jukka Ranta
- Eteläntytönkorento – Kuva Jukka Ranta
- Kuusenneulaspistiäisen toukka – kuva Mehmet Cadiroglu
- Nokikana ruokki poikastaan – kuva Mehmet Cadiroglu
- Nokikanat ottelevat ajoittain kesälläkin – Esa Mälkönen
- Naurulokin poikanen kerjää ruokaa – kuva Mehmet Cadiroglu
- Lintu tornissa – Kuva Tommi Heinonen
- Harmaalokki syö linnunpoikasta – kuva Mehmet Cadiroglu
- Nokikana hätyyttää haapanaa ja harmaasorsia – Esa Mälkönen
- Punasotkapoikue – Esa Mälkönen
- Naurulokin poikaset – Esa Mälkönen
- Pikkutylli – kuva Mehmet Cadiroglu
- Liejukanan poikanen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Kanadanhanhi poikasineen – Kuva Tommi Heinonen
- Kanadanhanhen jälkikasvu – Kuva Tommi Heinonen
- Peippoisä ruokkii poikastaan – kuva Mehmet Cadiroglu
- Pajusirkku hyönteisaterialla – Esa Mälkönen
- Pensaskerttu – Esa Mälkönen
- Varis vartiossa _ Kuva Tommi Heinonen
- Metsäkauris ja vasa – Kuva Jukka Ranta
- Lintuallas umpeenkasvaa – Kuva Tommi Heinonen
- Elämän loppu – Kuva Tommi Heinonen
- Pulskaneilikka – Kuva Paul Stevens
- Nuokkukohokki – Kuva Paul Stevens
- Kurjenkello – Kuva Jukka Ranta
- Harakankellot – Kuva Jukka Ranta
- Kyläkellukka kukinnan jälkeen – Kuva Jukka Ranta






































