Etelänruttojuuri2018-12-11T19:23:01+00:00

(Common Butterbur, Petasites hybridus)

Etelänruttojuuri on asterikasvi eli mykerökukkainen. Se Suomenojan kevään lilavaiheen pääkasvi.

Nimensä kasvi saa siitä, että sen uskottiin estävn ruton tarttumista. Aikoinaan sitä käytettiin myös laajemminkin lääkekasvina. Meillä etelänruttojuuren viljely alkoi 1600-luvulla Länsi-Suomessa Ruotsista tuotuna, mikä ilmeisesti liittyi aluksi kuninkaan antamien palkkiokartanoiden yleistymiseen. Ruttojuuren levinneisyys rajoittuikin pitkään Kymijoen kohdalla kulkeneen valtakunnanrajan länsipuolelle ja sielläkin vain juuri vallastalojen piiriin. Nykyisin etelänruttojuurta voi tavata siellä täällä koko maassa sekä puutarhoissa että niiden ulkopuolella. Ruttojuuret leviävät suikertavan juurakkonsa avulla helposti. Pois heitetyistä juurakonpaloista tai varta vasten lähistölle istutettuna se on sitten karannut puutarhojen ulkopuolelle.

Kerrotaan, että aikanaan meille tuotiin vain ruttojuuren hedekasveja – emikasveja pidettiin rumina . Siksi etelänruttojuuri ei muodosta meillä lainkaan siementä, sillä kasvi on kaksikotinen. Se ei ole kuitenkaan estänyt leviämistä – juurakoiden avulla tapahtuva lisääntyminen on hyvin tehokasta. Kukinnan loppupuolella mykeröiden ympärille nousevat ensimmäiset vihreät lehdet. Myöhemmin kesällä, kukintojen jo kadottua, raparperimaiset lehdet kasvavat yhä suuremmiksi kattaen lopulta maanpinnan tiheänä katoksena. Tässä suhteessa ruttojuuri muistuttaa leskenlehteä. Suomenojalla ruttojuuren lehdet ovat etanoiden ja muiden kotiloiden herkkua – yhdellä lehdellä saatta olla toistakymmentä kotiloa – ja siksi lehdistä tulee hyvin nopeasti reikäisiä.

Suomenojan täyttöalueella ruttojuuri on levinnyt nopeasti ja sen kasvusto on hyvin näkyvä ja laaja.