Viimeiset mehiläiset – Viikot 35-36/2018

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

 

Syksyn viimeisten mehiläisten voi nähdä pörräävän allasalueen reunamaiden kukissa. Hieman tragikoomista on, että oikeastaan ainoita kasveja, joista mehiläiset enää saavat mettä, ovat henkipatot jättipalsamit.

Voimalla leviävää jättipalsamia vihataan, oikein EU:n toimesta, koska se helposti syrjäyttää alkuperäisen kasviston. Laji on kotoisin Intiasta Himalajan vuoristosta. Sen hyvä puoli kuitenkin on, että se on loppukesällä parhaimmillaan ja kukkii täyttä päätä vielä syyskuussa, kun luonnonvaraiset kasvimme ovat jo luovuttaneet. Hieman kerettiläisesti sanoen, kukaties kohtuumäärä jättipalsameja onkin meillä hyvä asia – ainakin mehiläisten kannalta.

Maailmalla tutkijat ovat jo pitkään seuranneet huolestuneina, kun mehiläiskannat ovat laskeneet miljardeilla yksilöillä. Lopulta se vaikuttaa ihmisenkin ravinnonsaantiin. 80 % kukkakasveista vaatii hyönteispölytyksen ja niistä mehiläiset hoitavat 85 %. Hedelmäpuista 90 % hyödyntää mehiläisiä.

Suomenojan altailla on selvä vaihtopukuisuuden tunnelma. Vesilinnut ovat vaatimattoman värisiä. Sorsakoiraat saavat vasta loppusyksyllä ja talvella koreat asut. Kun kiertää altaiden ympäri menevää 1,8 km kävelytietä näkee vielä päivästä ja ajankohdasta riippuen 60-120 vesilintua, mm. sinisorsia, lapasorsia, harmaasorsia ja taveja. Osa on lisäksi näkymättömissä altaiden pienissä keskilampareissa. Matalalla oleva vesi paljastaa liejukkoja, joissa viivähtää muuttomatkalla olevia kahlaajia.

Helmut Diekmann kertoo perhosista. ”Löysin elokuun 28. päivänä piippopaksupään, joka istui lintualtaan länsipuolella olevassa matalassa kasvillisuudessa. Kyseessä oli tuore naaras, joka oli kuoriutunut vain hieman aikaisemmin. Piippopaksupää lentää kesä-heinäkuussa, joten löytämäni yksilö edustaa kesän toista sukupolvea. Koska kesä oli poikkeuksellisen lämmin, toinen sukupolvi ehti kehittyä. Samaa ilmiötä on havaittu nyt loppukesällä muutamien muidenkin perhoslajien kohdalla, jotka tuottavat normaalisti vain yhden sukupolven per kesä.”

Allasalueella voi nähdä silloin tällöin leppäkerttuja. Vasta uutisoitiin, että harlekiinipirkko yrittää valloittaa Suomea (linkki uutiseen):
https://yle.fi/uutiset/3-10389667?origin=rss&utm_source=twitter-share&utm_medium=social
ja pyydettiin laittamaan havainnot vieraslajiportaaliin (vieraslajit.fi). Jukka Ranta kertoo, että harlekiinipirkko on nimensä veroinen, sillä on nimittäin monenlaisia ulkoasuja – mm. kotoista leppäkerttua muistuttava kuosi sekä myös muita maassamme esiintyviä pirkkoja muistuttava. Sen erottaa kuitenkin muista punaisista jaloista ja punaruskeasta vatsasta. Jukka tutki tarkkaan pietaryrtit, ohdakkeet ja heinät – ei löytynyt.

Ruusuista Jukka aprikoi: ”Olen usein pohtinut iharuusua ja erityisesti ruderaatin niittyalueella olevaan pensasta. Kuvissa näkyy hyvin sen kiulukoiden piikkisyys. Onko se iharuusu vai okaruusu selviää talvella siitä, kuinka pitkälle kiulukat pysyvät kovina. Tämä taitaa olla viimeinen lukuisista luonnonruusupensaista lintualtaan ympäristössä. Muut ovat hävinneet rakentamisen ja muutosten yhteydessä. Tosin tallitien metsässä kasvaa metsäruusua ja orjanruusua.”

Hän jatkaa: ”Kuiva kesä on pitänyt sienet pitkään piilossa. Ruokintapaikalta puron mutkaan johtavan polun reunalla oli mesisienirykelmä. Se on erikoinen sieni: ilmaantuu yllättäen ja häviää viikossa. Se luokitellaan tuholaissieneksi. Saattaa lahottaa elävien puiden (ja myös hyötykasvien) juuria ja rihmastot voivat tunkea puiden kuoren alle. Se on kuitenkin syötävä, nuorena kirjojen mukaan maukasta.” (Wikipedia: Ainoastaan sen nuoret lakit kerätään, ja koska tiedetään vanhojen ja raakoina syötyjen lakkien aiheuttavan joillekin vatsavaivoja, on lakit syytä ryöpätä)

Suomenojan Luonnon 33 valokuvan Lintuparatiisi-näyttely päättyi juuri Espoon Kulttuurikeskuksessa. Vieraskirjaan kertyi 30 sivua, noin 600 nimikirjoitusta. Paljon ylistäviä kommentteja, muun muassa: Andrew Calder, Australia:
Fantastic photographs, great place – KEEP IT FOREVER, FOR ALL
(= Fantastisia kuvia, suurenmoinen paikka – Säilyttäkää ikuisesti, kaikkia varten)

Tämän viikkoraportin laati Esa Mälkönen.
Seuraava viikoraportti julkaistaan 24.9.2018

[/fusion_builder_column][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]