Vielä on perhosia – Viikko 34

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

 

Toimittajan viikon loppupuolelle jatkuneen poissaolon vuoksi, on viikkoraportin teksti Helmut Diekmannin kirjoittama:

Päiväperhoset lentelevät vielä. Varsinkin lintualtaan pohjoispuolen niityllä on vilskettä: sitruuna- neito- ja nokkosperhosia, amiraaleja ja ohdakeperhosia. Pietaryrtti on jo osittain kuihtunut, mutta syysmaitikka on parhaassa kukinnossa.

Amiraali ja ohdakeperhonen ovat vaeltajia; ne saapuvat meille keväällä Etelä-Euroopasta ja tuottavat täällä yhden uuden sukupolven, joka lentelee elo-syyskuun aikana. Suomen talvea ne eivät kestä. Syksyn tullen ne vaeltavat takaisin etelään. Sitruuna-, neito- ja nokkosperhonen sen sijaan ovat ns. aikuistalvehtijoita, eli nämä lajit talvehtivat meillä Suomessa aikuisten perhosten muodossa.

Kiinnitin huomiotani siihen, että monet myöhäiskesän päiväperhoset alkavat olla jo melko huonossa kunnossa. Näin loppukesällä sudenkorennot ovat hyvin aktiivisia ja saattavat haukkaista perhosten siivistä paloja. Samaa tekevät monet linnut. Mutta myös rankat sääolosuhteet (kaatosateet ja myrskytuulet) kuluttavat perhosia – ja sellaisia säitä on ollut tämän elokuun aikana yllin kyllin.

Suomenojan lintualtaan ympäristössä kasvavista pujopuskista voi taas löytää perhosten toukkia. Malikaapuyökkösen toukka sulautuu väreiltään ja kuvioiltaan täydellisesti isäntäkasviin. Malikaapuyökkönen oli vielä 1990-luvulla suurharvinaisuus Suomessa, mutta 2000-luvulla se on tehnyt vahvan invaasion. Levinneisyyden pohjoisraja kulkee nyt Pori–Imatra -akselilla, mutta saa nähdä, miten tilanne muuttuu lähivuosina. Etelä-Suomessa malikaapuyökkönen on nykyään jo melko yleinen yöperhoslaji.

Koivumittarin toukka syö – kuten nimikin jo kertoo – koivun lehtiä, mutta sen lisäksi paljon muutakin. Se on siis polyfagi. Suomeksi sanottuna: se ei nirsoile ruuan suhteen, vaan sille kelpaa mainiosti myös pujoa. Kun toukka tuntee itsensä uhatuksi, se oikoo itsensä suoraksi, pysyy joksikin ajaksi liikkumatta ja yrittää matkia tikkua. Tämä käyttäytyminen on juuri mittariperhosten toukille tunnusomaista.

Sillä aikaa kun kuvasin (HD) perhosia ja toukkia, ruskosuohaukka partioi ahkerasti pitkin lintualtaan rantoja.

[/fusion_builder_column][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]

[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]