Ohdakeperhonen – Kuva Jukka Ranta
Säätieteilijät tapaavat sanoa, että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Nyt tämän voisi myös todeta tarkastelemalla perhosia Suomenojalla. Vuosi sitten heinäkuussa oli erittäin runsaasti sitruunaperhosia, nyt vain siellä täällä eikä säännöllisesti. Samaten lanttuperhosia (ja kaaliperhosia) huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. Amiraaleja ei ole näkynyt. Neitoperhoset ovat olleet harvassa. Vain muutaman olen nähnyt.
Poikkeuksen tekivät ohdakeperhoset, joita oli kuun puolivälissä erittäin runsaasti. Viipyivät vain viikon ja hyödynsivät ruderaatin ja läntisen kävelytien reunan ahdekaunokkeja. Parhaimmillaan pystyi laskemaan yli kymmenen ohdakeperhosta. Myöhemmin ruderaatilla kierteli yksinäinen ohdakeperhonen, jolla oli siivestä kapea suikale poissa. Paksupäistä kuun alussa dominantteja olivat edelleen piippopaksupäät. Kuun loppua kohden yleistyivät lauhahiipijät. Yksinäinen herukkaperhonen oli läntisen kävelytien varrella.
Mielenkiintoinen tämä ”perhoskato”. Kauniita ja lämpöisiä päiviä on riittänyt ja Luonto Suomen (YLE) Ötökkäillassa ja Luontoillassa kummassakin puhuttiin, että vaeltajia on tullut paljon.
Punasyyskorentoja ja elokorentoja alkoi näkymään runsaammin viimeisellä viikolla. Jos säät sallivat, niin alkaneella viikolla niitä lienee runsaasti. Perinteisellä sudenkorentokivellä on ollut vain kärpäsiä ja yksittäinen neitoperhonen. Sudenkorennot näyttävät nyt keskittyvän läntisen kävelytien alkupään kiville.
Tarhasylkikuoriaisia on ollut tavanomaisen runsaasti, ei sellaista invaasiota kuin vuosi sitten. Myös parittelevia oli helppo nähdä. Ohdakkeella nokkoskukkulan edessä pörisi kultakuoriainen. Tosiaan pörisee vähän kuin mopo (tosin tietysti hiljaisemmin). On maamme suurimpia kovakuoriaisia.
Läntisen kävelytien varrelle, noin puoleen väliin on ilmaantunut tummatulikukka. Kolme kappaletta.
Paul Stevens seurasi valkovikloja hulevesialtaalla:
”Entisen täyttömäen alueen hulevesiallas on ollut hyvä paikka. Siellä olen nähnyt monena päivänä valkoviklon. Joka kerta olen nähnyt vain yhden linnun, mutta epäilen sen olevan eri yksilö eri päivinä. Kun yhtenä aamuna menin kuvamaan valkovikloa, se sai kiinni ja söi muutaman pikkukalan, ehkä kolmepiikin. Saman päivänä iltana menin takaisin. Silloin valkoviklo oli lepäämässä. Hetken päästä se rupesi ahkerasti etsimään ruokaa. Kun se oli saanut syötyä riittävästi, se lensi pois. Valkoviklo on yömuuttaja ja luulen, että tämä yksilö jatkoi sen muuttoaan etelään.”
Koosti: Jukka Ranta