Taimenen kutuaika sijoittuu yleensä lokakuuhun. Tarkempi ajoitus vaihtelee vuosittain mm. virtaamien ja sääolojen mukaan, mutta yleensä Etelä-Suomessa aktiivisin kutu on osunut lokakuun puolivälin ja jälkipuoliskon kieppeille. Toisaalta ensimmäisiä kutijoita on paikoin nähty jo lokakuun taitteessa ja viimeisiä joissakin tapauksissa vielä joulukuun alkupäivinäkin.
Parhaat mahdollisuudet nähdä Finnoonojalla tai muilla Espoon puroilla ja joilla kutevia taimenia ovat kuitenkin lähiviikkoina. Kutua voi tapahtua myös päivällä, mutta usein parhaat hetket ovat illalla taskulampun valossa, jolloin kalatkin ovat usein vähemmän arkoja. Samea vesi voi estää varsinaisen kudun näkemisen, mutta mikäli itse taimenia ei pääse näkemään, voi vesien laskiessa ja kirkastuessa bongata kuitenkin työn jälkiä.
Taimenen kudun jäljiltä virtapaikkojen sorapohjille jää niin sanottuja kutupesiä, jotka ovat soikion muotoisia virran suuntaisia vaaleampia alueita. Niistä erottuu vaalea kaivettu kuoppa ja sen alavirran puolelle puhdistuneesta irtonaisesta sorasta kasautunut kumpu, jonka sisälle mäti on haudattu.
Taimen vaatii kutualustakseen karkeaa soraa, johon se voi kutiessaan haudata hedelmöitetyn mädin. Kuohkea karkea sora on taimenen onnistuneen kudun edellytys, sillä sen suojissa mädin tulee selvitä hengissä tulevasta talvesta ja seuraavasta kevättulvasta.
Kutupaikat sijaitsevat selkeästi virtaavissa kohdissa, kuten koskien ja virtapaikkojen niskoilla, kaventumissa tai kynnysten alapuolella. Vaatimuksena on riittävän suuri virtausnopeus ja huokoinen sorapohja, johon voi kaivaa mädille kuopan, ja josta irtoaa soraa sen suojaksi. Hyvässä kutupaikassa puron hapekas vesi pääsee virran mukana tunkeutumaan naaraan kaivaman kutupesän sorakumpuun, jonka sisällä mäti kehittyy seuraavat puoli vuotta. Mikäli kutupaikka osuu liian hidasvirtaiseen paikkaan ja/tai sora ei pysy puhtaana kiintoaineksesta, voi mäti tukehtua hapenpuutteeseen ennen kuoriutumista.
Kuoriutuessaan keväällä taimenen pienet hennot ruskuaispussipoikaset ovat vielä kovin alttiina vaaroille. Ne viettävätkin elämänsä ensi viikot tämän samaisen karkean soran suojissa, ennen kuin nousevat aikanaan sen päälle avoimeen veteen.
Soralla ja sen puhtaana säilymisellä onkin merkittävä osa taimenten elämässä. Tästä syystä uuden soran lisääminen aikoinaan pois kaivetun tai suvantoihin huuhtoutuneen ja peittyneen tilalle on ollut kunnostustalkoissa yksi keskeinen tavoite. Paitsi taimenelle, sorasta on iloa myös muille lajeille. Esimerkiksi puron ravintoverkossa tärkeät pohjaeläinyhteisöt viihtyvät erinomaisesti taimenen kutupaikalle tyypillisessä keskimäärin 20 – 40 millisessä sorassa.

TEKSTI: AKI JANATUINEN
WWW.VIRTAVESI.COM