Noin yhdeksän kilometrin mittainen Finnoonoja tunnetaan hieman kartasta, puhujasta tai kirjoituksesta riippuen monella muullakin nimellä. Muita käytettyjä nimen muotoja ovat ainakin Finnoonpuro, Suomenoja, Suomenjoki sekä toisella kotimaisella Finnobäcken ja Finnå, joka on antanut myös Suomenojan alueelle sen suomenkielisen rinnakkaisnimen Finnoo.

Milloin puhutaan joesta, purosta tai ojasta. Joeksi Finnoonoja on melkoisen pieni, valuma-alueen koko on vain noin 25 neliökilometriä, mutta puro se on hyvinkin. Viime aikoina virallisissa yhteyksissä vakiintunut Finnoonoja nimi sisältää oja-sanan, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole mistään vähättelevästä lisämääreestä, sillä uusimalaisissa vanhoissa paikannimissä luonnonpurotkin ovat aina olleet ojia. Itäsuomalaista alkuperää oleva puro-sana on kuitenkin vähitellen muotoutunut yleiskielessä synonyymiksi pienelle luonnon uomalle, kun taas ojaksi on opittu mieltämään ihmisen muuttamana tai jopa kokonaan tyhjästä kaivamalla luomana vesiuomana, joka usein myöskin ajoittain kuivuu.

Puron latvat saavat alkunsa Ymmerstan ja Kauniaisten tasalta, joskin tulva-aikoina puroon päätyy vesiä myös Kasavuoren eteläpuoliselta ojitetulta Suursuolta. Kuurinniityn, Tuomarilan ja Sunan liepeillä Finnoonoja virtaa pitkät matkat Espoon keskuspuiston reunamilla. Söderskogin peltoaukean eteläpuolella puro on syönyt tiensä läpi karkeampien maalajien muodostamasta selänteestä. Malminmäen tasalla uoma asettuu rannikolle suuntautuvan vanhasta merenlahdesta syntyneen laakson pohjalle. Alunperin Finnoonlahteen laskenut puro on lahden altaaksi patoamisen myötä käännetty laskemaan mereen nykyisen Nuottalahden perukkaan. Purolla on pitkä yhteinen historia nykyisen lintualtaan kanssa ja nykyisinkin se on erottamaton ympäristöään muokkaava osa Suomenojan luontoa.

Puron tulva-aikaan savisameaksi muuttuva vesi on monien yllätykseksi kuivaan aikaan hyvinkin kirkasta. Alivirtaama-aikaan purossa virtaava vesi on pääasiassa peräisin valuma-alueen lukuisista pienistä lähteistä. Lähteiden ansiosta Finnoonojan vesi ei kesähelteilläkään lämpene liiaksi. Lähteet myös mahdollistavat vesieliöiden säilymisen purossa kuivinakin vuosina ja vuodenaikoina.

Finnoonojan kalasto on tyypillinen seudun puroille. Yleisimpiä ovat piikkikalat, kymmen- ja kolmipiikki, joita elää puron latvoille saakka sekä useissa sivuhaaroissa. Muista lajeista ainakin haukea esiintyy koko puron alueella. Latvoilla on tehty havaintoja myös nahkiaisista, jotka lienevät puroissa paikallisena koko elämänsä eläviä pikkunahkiaisia. Lähempänä merta lienee mahdollista tavata jotakuinkin samoja lajeja, kuin merenkin puolella puron suulla. Onhan puron alajuoksu kuitenkin miltei Länsiväylän tasalle hyvin lähellä merenpinnan tasoa. Moni kevätkutuinen laji nousee ainakin keväällä merestä puron alajuoksulle kudulle.

Vesistö lienee ollut monien muiden vastaavien uusimaalaisten purojen tapaan aikoinaan taimenen asuttama. Epävarmoja tietoja on, että Finnoonojassa olisi ollut taimenta ainakin vielä 1900-luvun taitteessa. Hyvin mahdollista on, että laji on hävinnyt puron kalastosta vasta kun puroa on alettu käyttämään jätevesien purkureittinä, jollaisena se olikin pitkälle 1980-luvulle saakka.

Ensimmäisen kerran taimenia istutettiin vesistöön kokeellisesti vuonna 2000. Vuosina 2006 – 2008 tehtiin suunnitelmallisia istutuksia suuremmilla määrillä taimenen vastakuoriutuneita poikasia ja mätiä. Istukkaat selvisivät erinomaisesti purossa ja kasvoivat hyvin. Syksyllä 2008 tehtiin ensi kertaa kutuhavaintoja ja ensimmäiset merkit luonnonvaraisista poikasista löydettiin koekalastuksissa seuraavana vuonna. Kutua on tapahtunut jossain määrin seuraavinakin vuosina, sillä purossa on nähty eri-ikäisiä taimenen poikasia myös viimeisten istutusten jälkeen.

TEKSTI: AKI JANATUINEN
WWW.VIRTAVESI.COM