[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]
Maanantaina 29. lokakuuta Helsingissä ja Espoossa – ja siten myös Suomenojalla – alkoi sataa lunta ja välillä oikein pyrytti. Mutta vaikka maa oli valkoinen pitkälle yöhön asti, maanantain lumisadetta ei silti hyväksytty viralliseksi ensilumeksi säähistorian arkistoihin. Ensilumen määritelmän mukaan aamukahdeksan havainnoissa on oltava vähintään sentin verran lunta havaintoasemilla. Tiistaiaamuna lumi ehti sulamaan puoli kahdeksaan mennessä – juuri ennen virallisten havaintojen ottamista.
Suomenojan lintuallas jäätyi alkuviikosta, mutta suli yhtä nopeasti kuin oli jäätynytkin viikon puolivälissä.
Vaikka talven ensimmäinen ilmestyminen jäi täten kovin lyhytaikaiseksi, niin Suomenojan Luonto ry:n järjestämä lintujen ruokinta on päässyt kuitenkin jo hyvään vauhtiin. Esa Mälkönen kertoi: ”Luoteismetsikön ruokintapaikalle on ilmaantunut paljon tiaisia: tali-, sini- ja kuusitiaisia. Joinakin vuosina myös hömötiainen on käynyt, mutta tältä syksyltä ei liene havaintoa – ainakaan vielä. Hömötiainen on koko maassa harvinaistunut, ja laji viihtyy muutenkin paremmin isommissa metsiköissä. Suomenojan metsäplänttien pienuuden huomaa myös siitä, että todellista metsän asukasta töyhtötiaista ei pääse täällä näkemään.
Tänä syksynä närhestä on tullut ruokintapaikkamme vakiovieras. Närhet käyttäytyvät pesimäaikaan hyvin eri lailla kuin nyt syksyllä ja talvella. Kesällä ne ovat hiljaisia ja piilottelevia, mutta syksyllä ne voivat ilmaantua näkyviin asutuksenkin tuntumaan ja niistä tulee varsin äänekkäitä. Närhen ääni, rääkäisy, ei kuitenkaan ole lintumaailman kauneimpia.”
Sunnuntaina 28. lokakuuta Suomenojan metsikössä vieraili myös nuori koirashuuhkaja. Se olisi varmaan halunnut vain levätä kuusen latvassa, mutta hätääntynyt varis ei suonut sille rauhaa.
Yhdistyksemme kasviasiantuntija Jukka Ranta kertoi havainnoistaan seuraava: ”Kuluneella viikolla oli Suomenojalla mielenkiintoista. Siemeniä – rakenteesta päätelleen maitohorsman siemeniä – oli ilmassa runsaasti, miltei lumisateen tavoin. Ne takertuivat ruderaatilla muun muassa pajupensaisiin, iharuusuun ja ahdekaunokeihin. En ole aiemmin sattunut olemaan tällaisen siemensateen aikana paikalla.
Olen usein kuvannut Suomenojalla sammaleita. Suosikkipaikkani on ollut betonisen kaukolämpöputken lähellä olevat, putken yli menevät rappuset. Putken päällä ja seinämissä on ollut kukoistavia sammalkasvustoja. Kaukokylmän asennustöiden aikana en voinut käydä kuvaamassa siellä. Putkiasennuksen päätteeksi tehtiin nyt sitten ”parannustöitä”: rappuset poistettiin ja kävelytie tasattiin niin, että putken yli pääsee nyt pyöröllä ja pyörätuolilla. Samalla parhaat sammalpaikat jäivät hiekan alle.
Häkellyttävää oli huomata kuinka keltaisia sammaleet olivat, mahtoivatko kärsiä pitkästä ja kuumasta kesästä? Normaalisti kauniin vihreänpunaisia sammaleita oli nyt enää vähän, oikestaan vain Hyljeluodontien metsikössä olevien kaivonrenkaiden seinämissä. Sammalten joukossa kasvaa runsaasti kynnenkokoisia “minisieniä”. Mahtaako niillä olla jokin symbioosi?
Halavat ovat jo talvipukeisia. Nämä siemenkodathan säilyvät villaisina talven yli. Villaisia ja koristeellisia ovat myös keltanot.”
Viikkoraportin toimitti Helmut Diekmann
[/fusion_builder_column][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]