Naurisperhoset, koiras (vas) ja naaras - Kuva Esa Mälkönen

Perhosia, sudenkorentoja ja kukkiva lokkilautta – Viikkoraportti, viikot 32-35/2024

Naurisperhoset – Kuva Esa Mälkönen Edelleen lämmintä, mutta tuulista ja ajoittain sadekuuroja. Voidaan todeta, että elokuu oli syyskorentojen kuukausi. Runsaasti punasyyskorentoja ja elokorentoja. Joukossa näkyi myös muutama verikorento. Verikorennon erottaa esimerkiksi punasyyskorennosta esimerkiksi mustista, hivenen kiiltävistä jaloista sekä nuijamaisesta ruumiin takaosasta. Verikorento on edelleen harvinainen ja esiintymien pääalue on rannikolla ja Ahvenanmaalla. Tosin se on…

Ohdakeperhonen - Kuva Jukka Ranta

Vähän perhosia, paljon tarhasylkikuoriaisia – Viikkoraportti, viikot 27-30

  Ohdakeperhonen – Kuva Jukka Ranta   Säätieteilijät tapaavat sanoa, että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Nyt tämän voisi myös todeta tarkastelemalla perhosia Suomenojalla. Vuosi sitten heinäkuussa oli erittäin runsaasti sitruunaperhosia, nyt vain siellä täällä eikä säännöllisesti. Samaten lanttuperhosia (ja kaaliperhosia) huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten. Amiraaleja ei ole näkynyt. Neitoperhoset ovat olleet harvassa. Vain…

Alpiloismehiläinen (Epeoloides coecutiens) on uusi laji Suomenojalla – Viikot 29-30 / 2019

Paul Stevens raportoi: Alpiloismehiläinen Alpiloismehiläinen (Epeoloides coecutiens) on nyt ensimmäisen kerran havaittu Suomenojalla. Kuvassa on koiras. Se on erikoinen mehiläinen, joka ei rakenna omaa pesää. Se munii toisen mehiläisen, keltasäärialpimehiläisen (Macropis fulvipes) tai valkosäärialpimehiläisen (Macropis europea)  pesään. Alpiloismehiläisen jälkeläiset syövät pesän haltijan varastoimaa ruokaa eli siitepölyä. Alpiloismehiläisen jälkeläiset eivät syö toisen mehiläisen jälkeläisiä. Tämä merkitsee,…

Hernekerttu - pikkulintuja on nyt runsaasti puissa ja pensaissa - Kuva: Mikko Joensivu

Pikkulintuja ja sudenkorentoja – Viikko 35/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Tuulinen sää kiusasi perhosia ja sudenkorentoja – ja myös niiden kuvaajia. Syyskorentoja oli todella paljon. Sudenkorentokivellä on edelleen toimintaa ja erityisesti kiven lähellä hiekkakasoilla – niillä saattoi parhaimmillaan olla jopa 20…

Elokorento sudenkorentokivellä - Kuva: Jukka Ranta

Sudenkorentokivi – Viikko 34/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Kirjan julkaisun nostalgisissa tunnelmissa, saanen (JR) palata hivenen menneeseen ja ottaa sieltä vauhtia tähän päivään. Aloitimme siis alueen dokumentoinnin kevättalvella 2011. Sen vuoden kesään sattui lämpöputki, joka toi mukanaan runsaasti…

Sulkanen pietaryrtissä - Kuva: Paul Stevens

Todellinen sudenkorentojen ja perhosten viikko – Viikko 33/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Viikko oli todellinen perhosten ja sudenkorentojen viikko. Kävin (JR) altaiden ympäristössä kaksi kertaa kuluneella viikolla (ti,ke). Tuli mieleen kesä -11. Perinteisellä sudenkorentokivellä syyskorennot, sekä elo- että punasyyskorennot, paistattelivat päivää ja…

Sataman vartijat – Viikko 31/16

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viime vuonna sataman luodolla kävi satunnaisesti yksittäisiä merimetsoja, mutta tänä vuonna ne ovat valloittaneet luodon kivet. Kivet ovat valkoisen ulosteen peitossa. Joka kivellä aamuisin ja iltaisin siipiään kuivattelee merimetso. Ne kuten…

Vielä on runsaasti syyskorentoja – Vko 34/15

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Syyskorentoja oli viikolla edelleen runsaasti, erityisesti punasyys- ja elokorentoja. Myös tummasyyskorentoa näkyin jonkin verran kuten myös ukonkorentoja, jotka aktiivisesti saalistivat etelänruttojuurten yllä. Perhoset sen sijaan olivat pitkälti poissa: pääasiassa pikkukultasiipiä…

Sudenkorentojen viikko – Viikko 33/15

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Koko kesän on joutunut kysymään: missä ovat perhoset ja sudenkorennot. Tytönkorennot ilmaantuivat vasta heinäkuussa. Mutta lopulta lämpimän ilman virtaus muutti tilannetta. Kuluneella viikolla ilmaantuivat syyskorennot, erityisesti punasyys- ja elokorennot suurin joukoin.…

Helle taittui, mutta silti paljon perhosia ja sudenkorentoja – Viikko 33/14

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Kulunut viikko oli toistaiseksi paras perhos- ja sudenkorentoviikko. Alkuviikon viimeisinä hellepäivinä oli runsaasti amiraaleja, neitoperhosia ja ohdakeperhosia. Loppuviikolla Helmut havaitsi ja kuvasi naurisperhosenperhosen. Helmut kertoo: ”Naurisperhonen kuuluu kaaliperhosten heimoon (Pieridae). Yleisin…