
Telkänpoikanen emon selässä – kuva Mehmet Cadiroglu
Viikon 20 aikana poikasia alkoi näkymään altaalla osan linnuista vasta rakentaessa pesiä
Jukka Ranta:
Aika tavanomainen toukokuun loppupuoliskon viikko säiden puolesta. Melko lämmintä ja myöskin jonkin verran sateita. Kasvimaailma monipuolistui. Tuomi alkoi kukkia, kuten myös isotuomipihlaja ja sirotuomipihlaja. Kevättähtimöitä oli jo runsaasti esillä. Peltokanankaalia oli selvästi enemmän kuin edellisellä viikolla. Tämä tietää hyvää perhosille.
Perhosia lenteli jo aika runsaasti, erityisesti neitoperhoset ja lanttuperhoset olivat aktiivisia. Myös muutamia virnaperhosia näkyi.
Läntisen kävelytien reunat muuttuivat voikukkaniityiksi. Aika erikoinen näky.
Esa Mälkönen:
Ensimmäiset telkänpoikaset ovat ilmaantuneet altaalla. Telkkäpoikue lähtee pesäpontöstä/-kolosta noin vuorokauden ikäisenä ja poikaset osaavat heti itsenäisesti hakea vedestä ravintonsa. Telkkäemo on siitä erikoinen, että se saattaa jättää osan poikueesta tarkoituksella pärjäämään itsekseen, jotta poikue hajaantuu, ja silloin saalistajan ilmaantuminen ei vaaranna kerralla kaikkia.
Paul Stevens:
Olin lintualtaiden kierroksella aikaisin aamuna, kun huomasin muutamia naurulokkia työmaan aidalla. Oli myös muutamia lokkia työmaan montussa yhdellä soran ja maa aineisten kasalla ja muutama vedessä sen lähellä.
Menneellä viikolla ensimmäiset telkänpoikueet ilmestyivät altaissa. Ainakin tuntui, että ne ilmestyivät, kun en ole ikinä nähnyt niitä lähtemistä pesäpöntöstä. Nyt poikaset olivat vielä emon läheisyydessä. Kun toinen emo tuli liian lähellä, poikasten emo hyökkäsi sen kimppuun. Välienselvitystä kesti jonkin aika, mutta silti toinen emo ei lähtenyt kokonaan pois. Vähän aika se pysyi perheen lähistölle ennen kuin se meni omalle tielle, mutta poikasten emo ei enää hyökännyt sitä.
Harmaana aamuna harmaahaikara oli puron suistossa. Se tähtäili kalaa, mutta ei saanut, vaikka se vaihtoi paikan ja asento.
Mehmet Cadiroglu:
Ensimmäisten telkänpoikaisten harjoiteltua elämää pari päivää altaalla ilmestyi ensimmäinen sinisorsapoikue. Emolla oli 12 poikasta. Sekä telkän- että sinisorsan poikaset osaavat löytää ruokaa itsenäisesti. On hauska nähdä kun kun ne juoksevat vedessä napatakseen lähellä lentävän kärpäsen.
Nyt näkee yhä enemmän erilaisia perhosia ja hyönteisiä. On tulossa paljon lupiineja. Kun ne tulevat kukkaan valkoiset, siniset ja vaaleanpunaiset kukat muuttavat maiseman kauniin värikkääksi.
Tuomas Heinonen:
Räystäs- ja haarapääskyillä on vasta pesänrakennus käynnissä, kun lätäköstä haetaan sopivaa materiaalia. Nujakoiltakaan ei voinut välttyä, mutta materiaalia varmaan riitti kaikille. Osa linnuista kävi juomassa ja osa tyytyi pyydystymään hyönteisiä alueella. Väripilkkuna lätäköllä kävi tikli sekä yksivärisenä mustarastas.
- Västäräkki – Tuomas Heinonen
- Haarapääsky – Tuomas Heinonen
- Haarapääsky – Tuomas Heinonen
- Haarapääsky – Tuomas Heinonen
- Haara- ja räystäspääsky – Tuomas Heinonen
- Räystäspääsky – Tuomas Heinonen
- Räystäspääsky – Tuomas Heinonen
- Haarapääsky – Tuomas Heinonen
- Harmaahaikara purossa – Kuva Paul Stevens
- Sinisorsa poikue – kuva Mehmet Cadiroglu
- Pensaskerttu – Kuva Esa Mälkönen
- Pensaskettu – kuva Mehmet Cadiroglu
- Varis vehkakasvustossa – Kuva Esa Mälkönen
- Pajulintu – kuva Mehmet Cadiroglu
- Kotka & naurulokit – kuva Mehmet Cadiroglu
- Naurulokit työmaanaidalla – Kuva Paul Stevens
- Naurulokit työmaanmontussa – Kuva Paul Stevens
- Telkänpoikanen emon selässä – kuva Mehmet Cadiroglu
- Tukkasotkakoiras – Kuva Esa Mälkönen
- Telkän naaran kinastelu – Kuva Paul Stevens
- Isotuomipihlaja – Kuva Jukka Ranta
- Kevättähtimö – kuva Tommi Heinonen
- Sirotuomipihlaja – Kuva Jukka Ranta
- Taikinamarja – Kuva Jukka Ranta
- Valkopeippi – kuva Tommi Heinonen
- Voikukka – Kuva Jukka Ranta
- Trypetoptera punctulata – kuva Mehmet Cadiroglu
- Virnaperhonen – Kuva Jukka Ranta
- Neitoperhonen tankkaa – Kuva Jukka Ranta
- Nokkosperhonen – kuva Mehmet Cadiroglu