Altaiden lintumäärät ovat syksyn myötä pudonneet muutamaan kymmeneen yksilöön. Viikonloppuna kuitenkin näkyi vielä mm. yksittäisiä sinisorsia, harmaasorsia, lapasorsia, telkkiä, taveja, haapanoita, nokikanoja ja liejukanoja. Myös kyhmyjoutsenpari ui altailla. Nämä joutsenet ovat kuitenkin varsin arkoja, joten kyseessä ei liene kesällä siellä pesinyt pari.
Meren puolella on nähtävissä mm. merimetsoja ja koskeloita. Reunusmetsissä, erityisesti lepissä, kiertää vihervarpusparvia. Tiklejä näkyy aika ajoin. Luoteis-/pohjoiskulman ruokintapaikka ei ole vielä laitettu talviruokintaan, mutta pari talipalloa siellä houkuttaa jo tiaisia ja käpytikkaa. Kunhan lunta tulee tai yöpakkasia, niin Suomenojan luonto virittää ruokintapaikan iskuun.
Jukka Ranta kommentoi kulunutta raportointijaksoa:
”Taisi tulla todella syksy. Koleaa, tuulista ja sateista. Jakson toisella viikolla saatiin lukuisia runsaita sadekuuroja. Viikon aikana satoi Kukkumäen (n. 3,5 km Suomenojalta) amatööriaseman sademittariin 36mm, mikä on likimain puolet kuukauden sademäärästä. Kuurot näyttivät olleen kuitenkin hyvin paikallisia. Sitten keskiviikkona tapahtui ihme: kuurojen tauottua oli aivan tyyni. Pitihän tämä hyödyntää ja lähetä kuvaamaan makron kanssa. Hyvin olivat pisarat säilyneet kasveilla.
Aroniaa (kookas pensas) on jonkin verran puutarhoissa. Eikä ihme, sillä sen vitamiinipitoisista marjoista voi tehdä hilloa ja mehua. Keväällä aroniassa on kauniit tuomea muistuttavat kukkatertut. Keski-Euroopassa ja Britanniassa sitä viljellään mehuja ja hilloja varten. Suomenojalla kasvaa aroniaa muutamia pensaita. Sitä on puron suistoalueella, tulvaniityn reunoilla, tallitien varrella ja kasvimailta Finnevikin sillan alle johtavan tien reunoilla – todennäköisesti kasvimailta levittäytyneenä. Kuvat ovat puron suistoalueelta.
Erikoista tämän vuoden aikana useiden kasvien tuplakukinnat. Nyt tähän joukkoon liittyi kevät-kesällä normaalisti kukkiva puna-ailakki. Mansikatkin taitavat paikoin edelleen kukkia. Valon väheneminen merkitsee, että mansikka tuskin tekee hedelmää.
Mielenkiintoisia ovat sammalten joukossa kasvavat mini- tai pitäisikö sanoa mikrosienet. Ovat jopa pikkurillin kynttä pienempiä. Niitä löytää ruokintapaikan kaatuneiden puiden rungoilta ja oksilta sekä jopa puhdistamon metsikössä olevilta, sammaloituneilta kaivonrenkailta. Kuvissa on myös orjanruusun kiulukoita.”
Nyt hiljaisen kauden koittaessa raportoinnissa siirrytään kuukauden raportointiväliin, raportti ilmestyy joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Huhtikuussa palataan tiheämpään rytmiin. Ekstrana julkaistaan 21.10 alueen vieraslaji-yhteenveto.
Tämän viikkoraportin koosti Esa Mälkönen.