Lumisateita ja leutoa, pakkasta ja poutaa… – Viikot 9–10/2019

Sää oli vaihteleva ja sahaava. Hyljeluodontien metsiköiden läpi kulkeva Djupsundsbäcken oli aamuisin ohuen jään peittämä, vaikka virtasi pääosin vapaana. Aurinkoisina päivinä, jolloin lämpötila kipusi nollan yläpuolelle, lumen syvyys painui alle 20 cm.

Esa Mälkönen kertoo havainnoistaan Suomenojan lintujen ruokintapaikalla: ”Lumipeite on ohentunut jo niin paljon, että myyrät eivät enää pääse liikkumaan lumen sisällä piilossa, ja siksi erityisesti metsämyyriä voi nyt nähdä hyvin lintujen ruokintapaikalla.

Ainakin yksi puukiipijä, hyönteissyöjä, on oppinut ruokintapaikallamme syömään siementen muruja. Puukiipijä on suhteellisen uusi tulokas talvisilla ruokintapaikoilla. Sopeutumiseen on auttanut ruokintapaikkojen ruuan monipuolistuminen. Kuorelliset auringonkukansiemenet eivät aukea puukiipijän nokalla. Lintu hyödyntää sen sijaan kuorittujen siementen tai pähkinöiden muruja.

Ruokintapaikan punarinta näyttää selvinneen hyvin talvesta. Lähiviikkoina se lähtenee valitsemaan mieluista pesimäreviiriä ennen kilpakumppanien saapumista.”

Paul Stevens on pitänyt silmällä lähiseudun liito-oravia: ”Suomenojan metsiköt muodostavat tärkeän elinympäristön liito-oraville. Lintualtaiden ympärillä kasvavat puut ovat sen verran korkeita, että ne muodostavat hyvän yhdysreitin metsiköiden välillä. Äskettäin julkaistulla Punaisella listalla liito-orava luokitellaan vaarantuneeksi, kun se oli ennen silmälläpidettävä. Lajin kannat ovat pienentyneet kymmenessä vuodessa yli 30 %. Onneksi liito-orava on lötynyt elintilaa myös kaupungeista, kuten Espoosta, mutta kaupunkimetsät eivät ole yhtä hyviä biotooppeja tälle lajille kuin luonnontilassa olevat vanhat sekametsät. Kun Suomenojan altaiden ympärillä elää enemmän kuin yksi liito-orava, olisi tärkeä, että lähiympäristön metsiköt ja yhteydet niiden välillä säilyisivät ehjinä, vaikka alueelle tulisikin runsaasti lisää rakennuksia.”

Palokärkinaaras etsii ruokaa Nuottalahden metsiköstä. Sen terävä nokka tekee kunnon jälkiä puiden runkoihin ja oksiin. Talvisin palokärjet tulevat melko lähelle ihmisasutusta, mutta kevään ja pesimäajan lähestyessä ne vetäytyvät taas syrjäisiin vanhoihin havumetsiin.

Rusakko ei vaihda turkkiaan niin kuin metsäjänis, mutta karvapeite harmaantuu talvella sen verran, että se antaa eläimelle melko hyvän suojan – varsinkin metsien varjoisilla alueilla tai kun hanki alkaa jo olla hieman likainen ja pälvien pilkottama. Metsäjäniksen esiintymisalueet ovat Suomessa supistuneet, ja etelässä laji puuttuu jo monilla alueilla. Metsäjäniksen tilalle on tullut rusakko. Ilmaston lämpeneminen suosii rusakkoa. Myös jäniseläinten välisissä tappeluissa pienempi metsäjäniskoiras jää auttamatta alakynteen.

Lintujen ruokintapaikalla liikkuva oravakin on ollut taistelussa ja sen nenässä on iso arpi. Eläin kuitenkin syö hyvin ja näyttää muuten olevan hyvässä kunnossa.

Jukka Ranta on tarkaillut ensimmäisiä kevään merkkejä kasvien maailmassa: ”Sammaleita tuli esiin aurinkoisilla töyräillä. Myös etelänruttojuuret olivat maaliskuun alussa esillä runsaina. Osa jopa maisteltuina (rusakot?). Kuluneen viikon lumisateet ja kylmät jaksot ovat tuoneet takapakkia, mutta tammet ja muut lehtipuut näyttivät kuitenkin jo valmistautuvan kevääseen.”