Villejä lupiineja

.... tiellä, jonka varrella kasvaa villejä lupiineja - Kuva: Jukka Ranta

 

”…. ja ilma on raikas, täynnä tuoksuja tiellä,  jonka varrella kasvaa villejä lupiineja  …” lauloi J. Karjalainen. Ja näin on nyt Suomenojallakin. Täyttöalueella ja sen polkujen varrella on lupiinien aika. Ainoastaan raunioyrtit pystyvät kilpailemaan läntisen kävelytien varrella. Lupiinit tuovat värin alueelle.

Alkuaan pohjois-amerikkalainen kasvi, joka kulkeutui Eurooppaan 1800-luvulla puutarhojen koristeeksi. Englannissa siitä jalostettiin puutarhalajikkeita ja aikaa myöten karkulaiset synnyttivät luontoon villin kannan. Voimakkaana ja monelaisella maaperällä kasvavana, se syrjäyttää helposti perinteisiä suomalaisia lajikkeita. Kissankelloniityt saattavat muuttua lupiininiityiksi. Ja siksi se on saanut haitallisen vieraslajikkeen leiman.

Useassa yhteydessä – esitysten aikana, retkiopastusten aikana – on kysytty, onko Suomenojalla valkoisia lupiineja. Valkoiset pärjäävät kuulemma huonosti kotipuutarhoissa ja on epäilty, että se olisi väistyvä väri muiden värien tieltä. No – on niitä valkoisia ja montaa muutakin väriä: perinteistä sinistä, pinkkiä, siellä täällä purppuraa, lilaa ja kaksivärisiä – samassa kasvissa saattaa olla sinivalkoisia ja sinipunaisia kukkia.

Espoon Puutarhayhdistyksen retkellä keskusteltiin väreistä ja miten ne perityvät. On olemassa erilaisia käsityksiä: sama kasvi saattaa joidenkin mielestä vaihtaa vuosittain väriä ja jopa laajempi aluekin. Kahlasin (Jukka) hivenen Netissä olleita artikkeleita ja todellakin erilaisia käsityksiä on. Yhtäältä sanotaan, että yksittäinen kasvi pysyy samanvärisenä koko elinikänsä. Toisen käsityksen mukaan maaperä vaikuttaa väriin ja sen muuntumiseen ja onpa havaittu, että jalostettu puutarhalajike muuntuu perinteiseksi siniseksi ta pinkiksi. Pitääpä seurata. – Jukka

2018-12-11T19:27:27+03:0021. kesä 2012|Havaintovihko|