Idänniittyperhonen - Kuva Jukka Ranta

Idänniittyperhonen – Kuva Jukka Ranta

Lintuallas on asettunut tämän vuoden osalta suotuisasti uomiinsa. Vaikka ihan viimeisimmät linnut vasta aloittavat pesintää, käytännössä liki kaikilla sorsalinnuilla ja rantakanoilla on jo ainakin joku poikue kuoriutunut.

Ensimmäisenä altaille ilmaantui toukokuussa telkkäpoikueita, ja sitten sinisorsapoikueita. Kesäkuun alkupuolelta alkaen on näkynyt nokikana-, liejukana-, punasotka- ja mustakurkku-uikkupoikueita, ja kuluneella viikolla saattoi jo nähdä myös lapasorsa-, tukkasotka- ja harmaasorsapoikueen. Vaikka telkkä oli ensimmäinen, niin vielä riittää lajilla uusia tulokkaita ja altailla voi nähdä aivan pieniäkin telkänpoikasia.

Erityisen ilahduttavaa on mustakurkku-uikun pesintämenestys. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet niille vaikeat kylmien ja märkien loppukeväiden tai alkukesien myötä, mutta nyt säät ovat suosineet. Jo ainakin viidellä parilla on poikanen tai kaksi, ja lisää on odotettavissa. Myös ravintoa näyttää altaan pohjilta löytyvän hyvin, niin usein emot tarjoavat poikasille nilviäisiä tai muita pikkuötököitä.

Altaalla voi nähdä lintupoikueiden lisäksi sulkasatoa viettämään tulleita sorsalintuja. Ne ovat vaihtamassa juhlapukua pois ja uusimassa lentämiseen tarpeellisia sulkia. Silloin ne ovat osan aikaa lentokyvyttömiä. Siihen tarkoitukseen Suomenojan allas on turvallinen ja suojaisa paikka.

Kaislikon suojassa yli tuhannella naurulokkilokkiparilla on ruokittavanaan todennäköisesti parituhatta poikasta. Naurulokilla on normaalisti kolme poikasta, mutta aina pesintä ei onnistu täysimääräisesti. Kolmisen viikkoa sitten kuoriutuneet ensimmäiset lokinpoikaset oppivat lentämään juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja heinäkuun puoliväliin mennessä allas hiljenee, kun lokit jättävät pesimäalueensa – vain palatakseen taas seuraavana keväänä.

Harmillinen eläin on nyt altailla vieraileva kissa, suhteellisen aranoloinen ja hieman villiltä vaikuttava, silti todennäköisesti jonkin lähiasukkaan. Täysin edesvastuutonta on päästää se vapaana kulkemaan. Linnunpoikasten kannalta kissa on paha tappokone.

Kasvi- ja hyönteismaailmasta Jukka Ranta kertoo: Yksi ”säätyläistalojen perintö” on vuorikaunokki. Se sopeutuu hyvin Suomen luontoon ja Suomenojalla sitä kasvaa useassa paikassa todennäköisesti vanhojen talojen muistona tai kuorma-autojen tuomana. Samanvärisestä ruiskaunokista sen erottaa siitä, että vuorikaunokilla on kukkamykeröitä vain yksi varren päässä, kun taas ruiskaunokilla useita. Varsinaisesti se on kotoisin Keski-Euroopan vuoristoista, mihin nimikin viittaa, kuten myös tieteellinen nimi Centaurea montana.

 Varjolilja on samanlainen tapaus. Puutarhasta luontoon levinnyt kasvi, joka pärjää Suomen luonnossa. Saattaa kasvaa kymmeniä vuosia samalla paikalla. Nimensä mukaisesti se menestyy myös varjossa, kuten nuppukuvat osoittavat.

 Nokkoskukkulaa vastapäätä olevalla niittyalueella, miltei kävelytien reunassa lenteli pieni, vähän peukun kynttä suurempi perhonen. Luulin sitä pikkukultasiiveksi – joko myöhäinen tai aikainen. Sitten huomasin siipien alapuolen valkoisen kuvioinnin ja ajattelin sitä loistokultasiiveksi. Tarkemmin tarkasteltuna se osoittautui idänniittyperhoseksi. Harmittelin, että se ei avannut siipiään tunnistuksen helpottamiseksi, mutta niittyperhosethan lepäävät siivet supussa.”

Nettisivumme harventavat nyt lomakauden alkaessa raportointitahtia, havaintovihko julkaistaan jatkossa kahden viikon välein (eli seuraava 2.7. ). Viimeistään ensi keväänä palataan taas tiheään jokaviikkoiseen rytmiin.

(Tämän viikkoraportin toimitti Esa Mälkönen)