Tammikuun puolenvälin seurantakuva - Kuva: Tommi Heinonen

Tammikuun puolenvälin seurantakuva – Kuva: Tommi Heinonen

Sama kaava jatkui. Aluksi pakkasta ja räntäsateen kautta muutos plusasteille. Tällainen toistuva sahaava sää on tehnyt kävelytiet erikoisen liukkaiksi. Seurantakuvassa (torstai) on kaunista, altaalla jäätä ja maastossa selkeä lumipeite. Lauantaina loskaa ja altaiden jään päällä vettä ja märkää lunta.

Matalapaineen ja lounaistuulen seurauksena merivesi on ollut poikkeuksellisen korkealla. Vuorokautiset huipuukorkeudet vaihtelivat 75cm ja hieman yli metrin välillä. Metrin korkeammalla oleva merivesi saan puron ja pikkuojat “virtaamaan ylöspäin”. Tätä tapahtui viikko sitten ja viikon alussa. Tulvaniityllä vesi ulottui laajennetun laidunalueen pohjoispuolelle. Paikoin piti tarkkaan kävellä ja valita askelmerkit huolella, etteivät saappaat hörpänneet. Kasvimaille saakka ei kuitenkaan toistaiseksi ole vettä, kuten vuosi sitten.

Laidunkarstaohdake taipuu ja taipuu ja osa on jo painunut maahan. Ilmeisesti siementähkän luovutus tapahtuu taipumalla maahan. Mielenkiintoista seurata.