Mustarastas nautiskelee - Kuva: Esa Mälkönen

Mustarastas nautiskelee – Kuva: Esa Mälkönen

 

Tulva ja sade lienevät viikkon avainsanoja Espoossa. Galleriassa on koko joukko kuvia tulvaniityltä. Tilanne ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen paha verrattuna aiempiin vuosiin (ja Kirkkojärveen). Viikolla meriveden pinta vaihteli välillä +35-+45 – ja jo +40 tuo veden selvästi tulvaniitylle. Kun vielä ottaa huomioon sateet ja puron vesimäärän oli veden purkaus niitylle yllättävän pieni. Seurasin (JR) puroa viikon aikana yläjuoksulla. Latokasken haara pysyi hämmästyttävän hyvin uomassaan eikä puro tulvinut Puolarintielle Puolarmaarissa, mikä yleensä tapahtuu vaikeissa tulvissa.

Sen sijaan allas täyttyi ja vettä jouksutettiin puroon. Tähän lienee suurin syy ollut puhdistamon häiriöllä, minkä vuoksi jätevettä johdettiin altaalle ja se täyttyi ja seurauksena vettä johdettiin puroon.

Niille jotka haluavat tehdä vertailuja Kirkkojärveen, niin tässä linkki 10 kuvaani Kirkkojärveltä (kuvat Tuomiokapitulin ohi kulkevalta kävelytieltä ja Kuninkaantien lukion ympäristöstä). Ero on häkellyttävä. Syke-hydrologit julkaisivat kaksi drone-kuvaa tänään Twitterissä. Kuvat olivat eiliseltä ja tilanne näytti edelleen pahalta.

Pikkuvarpusen pesäpönttö on normaalipöntöistä poiketen vaakamallinen. Suomenojan Luonnon viime keväänä reilun kolmen metrin korkeuteen laittaman pöntön on nyt ottanut käyttöön joku muu. Pöntön suuaukko on tukittu pesämateriaalilla (eikä pöntössä ole toista sisäänkäyntiä). Orava ja liito-orava eivät mahdu suuaukosta, eikä varislinnutkaan mylläämään. Pöntön lienee ottanut talviasunnoksi nyt joku metsän hiiristä tai myyristä. Toinen vaihtoehto on, joskaan ei niin todennäköinen, että joku pikkueläin on ollut ”varastamassa” pesämateriaalia, ja homma jäänyt kesken.

Jos haluaa löytää kukkivia kasveja, täytyy miltein kontata maanpinnan tasolla. Poikkeuksen tekee kurtturuusu, sillä ruderaattialueella kukkii vielä pari valkoista ja pari punaista kurtturuusua.