Reissussa pahasti nuhjaantunut amiraali - Kuva Jukka Ranta

Reissussa pahasti nuhjaantunut amiraali – Kuva Jukka Ranta

Suostuin (Jukka Ranta) aikanaan lomittajaksi viikkoraportin toimitukselle viikojen 27-28 viikkoraportille. Samalla vihjaistiin, että voisin tarkastella normaalia enemmän kasveja ja hyönteisiä. Ainakin omien kuvieni osalta yritän toteuttaa tuota toivetta.

Suhtauduin asiaan sen verran vakavasti, että tein kolme pitkähköä eksploratiivistä kävelyä. Aloitin viikolla 27 Hannuksesta uutta Kaitaantietä Suomenojalle ja edelleen altaat kiertäen Ratsastustalleille. Tähän oli yksi syy muutosraportissa esiin tuotu rakentamisen aloittamisen seuranta. Bonuksena sain Djupsundsbäckenin rantatöyräilla parveilevat nokkosperhoset ja ruskohukankorennot. Molempia oli todella paljon. Tämä ei ole varsinainen yllätys, koska alue on sopiva erityisesti sudenkorennoille. Myös lanttuperhosia oli paljon. Pikkutylleja on huomattava määrä Djupsundsbäckenin varrella ja niitä löytyy myös tasatun täyttömäen alueelta. Mielenkiintoinen havainto oli, että ukontulikukka kasvaa edelleen Kaitaantien varrella, tosin tapansa mukaa taas eri paikassa.

Seuraavaksi tein kävelyn Tiistilän ympyrästä metsän läpi tulvaniitylle ja sitä pitkin laidunalueen rajalle, siitä tallit kiertäen rantaraitille, altaalle ja edelleen ruderaatille. Liito-oravan pönttöpuusta on juttua muutosraportissa. Laidunalueiden pohjoispuolella oli runsaasti lanttuperhosti ja joukossa koosta ja täplistä päätellen myös kaaliperhosia. Tulvaniityn reunalla, tallien eteläpuolella yksinäinen amiraali lenteli mesiangervon kukissa. Oli hyvin kulunut ja nuhjaantunut. Lieneekö tullut Välimereltä. Ruderaatilla ahdekaunokit alkoivat kukkimaan tämän kahden viikon jaksolla ja heti alkoivat houkuttelemaan mehiläisiä. Perhosia ei niissä vielä näkynyt.

Kolmas reitti alkoi Etuniemestä ja sieltä tulvaniitylle niin pitkälle kuin pääsi. Tulvaniityltä kasvimaiden ja bussitallien kautta ruderaatille ja edelleen altaalle ja talleille. Yksi motivaatio oli tutkia kasvimaiden reunalla olevia villiruusuja, joista minulta on kyselty. En kuitenkaan löytänyt yhtään. Kasvimaiden reunoilta on kaadettu puita ja pensaita. Lieneekö siinä samassa mennyt muutama ruusupensas. Kasvaimaiden alueella horsmat kukkivat komeasti. Lanttuperhosia ja lauhahiipijöitä oli runsaanpuoleisesti. Ruderaatilla iharuusu kukki ja on jo osin kukkinut. Liroja oli altaalla.

Rantakukat kukkivat nyt komeasti. Niitä voi bongata altaan reunoilta, puron varrelta ja tulvaniityltä.

Esa Mälkönen kävi altaalla keskiviikkonna 11.7 ja totesi: “Shokkihoitoahan se oli, kuin kesä olisi ohi. Ei näkynyt enää naurulokkeja, vain yksi kuului ruovikon kätköstä. Lähes kaikki naurulokit lähteneet.

Illalla äänistä vastasivat kaksi laulavaa mustarastasta ja ennen kaikkea kymmenet kirskuvat tervapääskyt. Tarkkasilmäinen voi nähdä niiden kiitäessä ohi ison kidan ja kurkun, johon keräävät hyönteismassaa. Nämä linnut ovat täysin riippuvaisia leijuvista hyönteisistä ja hämähäkeistä. Jos tulee saderintama, tervapääskyt voivat siirtyä satojenkin kilometrien päähän saalistamaan. Poikaset vaipuvat sillä välin horrokseen, tarvittaessa jopa yli viikon ajaksi ja pärjäävät sen ajan ravinnotta.”

Paul Stevens havaitsi loukkaantuneen metsäkauriin, joka ei pystynyt käyttämään vasenta etujalkaa. Paul otti yhteyttä pelastuslaitokseen, joka ei kuitenkaan halunut lähteä etsimään loukkaantunutta. Paul lähetti informaation Espoon Riistanhoitoyhdistykselle, joka viestitti edelleen aktiiveilleen. Toivottavasti kauris löytyy ja toipuu.

Viikkoraportin toimituksen lomittajana raportin laati siis Jukka Ranta

Seuraava viikkoraportti ilmestyy 30.7