Pääsen rantaan ja selviydyn – kuva Timo Leppäharju

Pääsäispäivänä altaalla oli todella paljon ihmisiä, parkkipaikka aivan täynnä, olihan hieno ulkoilukeli. Itätornin edessä koettiin melkoinen näytös kun altaalla oleskelevan kyhmyjoutsenpariskunnan koiras syöksyi yksinäisen  kyhmyrin perään. Raju taistelu reviiristä kesti 5-6 minuuttia kun paikallinen – selvästi isompi ja vahvempi yksilö kuritti nuorempaa. Useampaan kertaa se painoi pienemmän veden alle ja piti sitä kaulasta purren aloillaan. Lopulta tilanne laukesi kun nuorempi lintu pääsi pakoon itätornin rannan ryveikköön.  Puolisen tuntia myöhemmin se oli jo voimissaan ja lensi merelle päin.  Vastaavia on nähty joka vuosi, nyt satuin (Timo) paikalle oikeaan aikaan.

Esa Mälkösen havaintoja:

Käytännössä kaikki altaan vakiovesilintulajit ovat tulleet, mutta varsinkin myöhäisistä muuttajista kuten mustakurkku-uikusta ja harmaasorsista on vielä vain yksittäisiä havaintoja. Harmaasorsa on siitä erikoinen, että se on syksyn myöhäisimpiä lähtijöitä altaalta, pieniä parvia voi sinnitellä aivan altaan jäätymiseen asti joulukuulle. Yhtä sitkeitä ovat vain sinisorsat. Mutta takaisin harmaasorsilla ei tunnu olevan kiire, liekö maltti valttia.

Jukka Ranta kertoo kasvimaailmasta:

Lämpöiset päivät tekivät ihmeitä. Kylmistä öistä huolimatta kasvit alkoivat heräämään. Läntisen kävelytien ja lämpöputken välisessä metsikössä valkovuokot avautuivat. Tallitien metsässä sinivuokot puolestaan olivat kukassa. Viime viikolla tuskailin skillojen (idän sinililjojen) pysymistä  nupulla. Nyt skillaniitty on komeasti kukassa ja joukossa on edellisten vuosien tapaan harvinaista valkoista värimuotoa. Myös mukulaleinikit aloittelevat kukintaa.

Kuluneella viikolla pajut olivat näyttävästi kukassa – pääsiäisen kunniaksi. Pajun kukissa kierteli myös isoja kimalaisia – siis todennäköisesti kuningattaria, mutteivat pysähtyneet mettä imemään.

Paul Stevens on seurannut lintuja:

Punasotkanaaraalla on valinnanvaraa Suomenojalla, koska siellä on  paljon enemmän koiraita kuin naaraita. Tämä voi aiheuttaa naaraalle stressiä , jatkuvasti seuralaisia eikä saa olla rauhassa. Koiraat liikkuvat yhdessä ja on varmasti kova kilpailu saada naaraan huomio ja suositusta. Kun ne lentävät altaiden ympäri on se  melkoinen lentonäytös.

Altaissa on ollut hiljaisempi tänä keväänä ja varsinkin myöhäisillalla, kun linnut ovat menneet nukkumaan tai merelle.

Nokikanat sukeltavat altaan pohjaan hakemaan ruokaa, joka on vedenalla kasvavia kasveja ja kasviaineista. Västäräkki on Suomenojan vakituinen kesäasukas. Mustakurkku-uikku on palannut takaisin talvilomasta. Olen nähnyt ainakin kolme yksilöä, mutta ne ovat pysyneet kaukana rannalta, ainakin kun olen ollut siellä.

Pajut kukkivat nyt parhaimmillaan ja hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Leskenlehti on aina kiva näky keväällä vaikka nyt muita kukkakasveja on ruvenneet kukkimaan ja kun käytin makro-objektiiviä yksityiskohtia tuli kivasti esille.

Tommi Heinonen raportoi:

Mennyt viikko on ollut kasvien voitonjuhlaa. Lämpöaalto sai kasvit heräämään talviunestaan ja lukuisat puut ja pensaat työntävät silmuja kohti valoa.

Viikkoraportin toimitti Timo Leppäharju