Metsäkauris _ Kuva Esa Mälkönen

(Metsäkauris – Kuva Esa Mälkönen)

Vuoden alun säät olivat vaihtelevia, mutta välillä saatiin myös kauniisti lunta. Lumisateesta on hyötyä lajiseurannassa, sillä vastasataneeseen lumeen jääneistä jäljistä voi tunnistaa ruokintapaikan vieraita hämäräajalta ja yöltä, kuten viime aikoina metsäkauriin ja kärpän.

Yhtenä hämärähetkenä olin vielä ruokintapaikalla, kun silmäkulmaan osui lähestyvä kauris. Jähmetyin niille sijoilleni, sillä liike on se, joka paljastaa. Monien nisäkkäiden näkökyky ei ole kovin vahva, ja ne joutuvat luottamaan enemmän haju- ja kuuloaistiinsa. Metsäkauris lähestyi varovasti ja tuli noin kahdenkymmenen metrin päähän. Siinä vaiheessa erittäin hitain liikkein suuntasin kameran kaurista kohti. Se jotain huomasi ja ainakin kuuli kameran suljinäänet, mutta ei heti paennut. Vasta minuutin tilannetta pähkäiltyään poistui.

Ruokintapaikalla käy säännöllisesti tali-, sini- ja kuusitiaisia, mustarastaita, punatulkkuja, käpytikka ja varisseita murusia hakee silloin tällöin puukiipijä.  Punarintoja on edelleen ainakin yksi kuten peippojakin. Tiklit ja urpiaiset käyvät vain hyvin satunnaisesti ruokinnalla, paremmin viihtyvät avomaaston talven törröttäjissa, ohdakkeissa ja takiaisissa.

Metsämyyräkannat ovat kasvussa. Ne voivat lisääntyä myös talviakaan, ja nytkin voi nähdä pieniä yksilöitä. Paul Stevens tiivistää omia havaintojaan ruokintapaikalta: ”Myyrät juoksevat kaatuneiden puiden oksien alla ja lumen alla, mikä suojaa niitä pedoilta. Ne ovat myös nopeita eivätkä vietä paljon aikaa avoimissa paikoissa, joissa voisivat paljastua pedoille”.

Jukka Ranta kertoo kuvauskokemuksistaan:
”Seurantajaksoon mahtui muutama komea aurinkoinen aamu. Pitihän ne hyödyntää. Kuluvien viikkojen aikana aurinko nousi likimain kaakosta. Tämä merkitsi sitä, että esimerkiksi laituri 29 oli sopiva paikka havainnoida Nuottalahden auringonnousua. Bonuksena oli kuun sirppi Pirisaaren yllä.

Myös vastaruskot ovat olleet komeita. Vastarusko (englanniksi anti-twilight arch) syntyy, kun horisontin alla olevan auringon säteet (nousu tai lasku) taittuvat ilmakehässä muodostaen nousun vastapuolelle purppuran, punertavan värivyön. Kun kuluneilla viikolla aurinko nousi kaakosta, vastarusko oli voimakkaimmillaan luoteessa. ’Vastarusko ja tulvanitty’ -kuvassa purppuran vyön alla oleva tumma, sinertävä alue ei ole pilviä, vaan maan varjo. Ennen auringonnousua oli myös Venus näkyvissä, sopivasti voimalaitoksen piippujen välissä. Aamun sarastaessa joutsenia sattui kuvauslinjalle – tarkoitus oli kuvata ihan muuta. ”

 

Tämän havaintoraportin laati Esa Mälkönen. Seuraava ilmestyy 28.1.2019