Nokikana hautoo. Kuva: Bore Wanner

Nokikana hautoo. Kuva: Bore Wanner

Rajuimmat reviiritaistelut ja kosintamenot ovat Suomenojan lintualtaalla tältä erää ohi – joskin pieniä kahakoita aina välillä sattuu. Lintualtaan pesimälinnut keskittyvät tällä hetkellä enimmäkseen muniensa hautomiseen.

Muun muassa harmaasorsalle Suomenojan lintuallas on tärkeä pesimispaikka. Laji suosii pesimäympäristönään reheviä järviä sekä rannikon lahtia. Suomessa harmaasorsa esiintyy levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. 1980-luvun lopulla Suomen harmaasorsakannaksi arvioitiin vain noin 20 paria. Sittemmin laji on runsastunut, ja nykyään Suomessa arvioidaan pesivän 500–1000 harmaasorsaparia. Kaukaa katsottuna harmaasorsan voi helposti sekoittaa sinisorsan naaraaseen. Vasta kun pääsee tarkastelemaan harmaasorsaa läheltä, huomaa linnun koko koreuden. Varsinkin juhlapukuinen koiras on komea ilmestys.

Aurinkoinen ja kesäisen lämmin sää on aktivoinut laululinnut. Eri puolilla allasta raikaa satakielten laulu paitsi öisin myös päiväisin. Toinen ahkera laulaja on ruokokerttunen.

Lintualtaan ympäristössä liikkuu metsäkauriita ja rusakkoita. Esa Mälkönen kertoi: ”Itätornin takaisella niityllä varis ja rusakko tarjosivat erikoisen episodin. Varis lähestyi ruokailevaa rusakkoa kuin muina miehinä ja pyrki kiertämään rusakon selän taakse – ja sinne päästyään yritti näpsäistä rusakon hännänpäätä. Rusakko osasi kuitenkin varoa ja piti varista koko ajan silmällä. Pari kertaa se hätyytti röyhkeän linnun kauemmaksi. Varislinnut, erityisesti korpit, saattavat kiusoitella muun muassa merikotkaa nyppäämällä sitä pyrstösulista, mutta näköjään varis voi härnätä myös rusakkoa – ihan vaan huvikseen.”

Lämmin ilma on jouduttanut kasvimaailman kehitystä. Jukka Ranta kertoi: ”Erikoista on, että monet lajit, joiden kukinnan välillä on normaalisti noin kuukausi, ovat nyt yhtäaikaa kukassa. Esimerkiksi metsäorvokit alkoivat kukkia kuluneen viikon lopulla, noin viikkoa viime vuotista aiemmin. Ketunleivät kukoistavat metsiköissä ja peltokanankaalit ovat nupulla.

Tallitien metsä on jäänyt mieliin japaninruttojuurista. Mutta siellä on myös komea valkovuokko-, skilla- ja mukulaleinikkiniitty. Uutena havaitsin laajahkon imikkäkasvuston. Imikkä on leinikkikasvi, jonka kukinto ja kukka muistuttavat raunioyrttiä. Se on kuitenkin selvästi matalampi, vain noin 20 cm korkea. Monien lemmikkilajien tapaan kukka vaihtaa usein väriä heleän sinisestä pinkkiin tai lilaan. Se on eteläinen laji, joka kasvaa pääasiassa Suomen etelärannikolla.

Läntisen kävelytien puhdistamon päässä, vasemmalla puolella parkkipaikalta tullessa on kasvanut korallikanukka (idänpensaskanukka). Vuosi sitten talvimyrsky kaatoi puita sen päälle ja näytti että sen taru olisi ohi, mutta se yrittää nyt urheasti tehdä lehtiä useaan maassa olevaan oksaan.”

Yleisin päiväperhonen on tällä hetkellä lanttuperhonen, jonka tunnistaa  takasiiven alapinnan tummakehnäisistä siipisuonista. Muuten perhoslajien kirjo on vielä melko suppea. Altaan lähellä lentelee kuitenkin parhaillaan ötököitä, joita voisi luulla perhosiksi. Ne ovat kuitenkin sirvikkäitä, joita toki myös vesiperhosiksi kutsutaan.

Viikkoraportin toimitti Helmut Diekmann