Lokit lähtevät – ruusut puhuttavat – Viikot 27-28 / 2019

Iharuusu - Kuva Jukka Ranta. Heinäkuun alkupuolella tulee Suomenojan altailla aina haikea olo.  Naurulokkien riemukas kirkuna päättyy poikasten vartuttua ja lokit lähtevät muille maille. Allas itsessään ei elätä, se on naurulokeille "vain" kolmen kuukauden pesimäkauden koti huhtikuun puolivälistä heinäkuun alkupäiviin. Altailla voi vielä nähdä sorsalintujen pieniäkin poikasia, osalla naaraista on ollut uusintapesue ensimmäisen tuhouduttua. Sorsanaaras [...]

2019-07-16T03:22:09+03:0016. heinä 2019|Havaintovihko|

Poikueita, perhosia ja muita ötököitä – Viikot 25–26/2019

Punakeltakoisa - Kuva Helmut Diekmann Kesäpäivänseisauksen tienoilla luonto siirtyi alkukesästä keskikesään. Tämän voi huomata niin kasvien kuin eläinten, esimerkiksi lintujen ja hyönteisten, maailmassa. Kottaraiset alkoivat yöpyä monisatapäisina parvina altaiden ruovikoissa. Esa Mälkönen kertoo: ”Iltaisin ensimmäiset yöpyjäparvet saapuvat noin tunti ennen auringonlaskua ja viimeiset puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Kottarainen on aikainen pesijä. Poikaset ovat [...]

2019-07-02T13:34:46+03:0001. heinä 2019|Havaintovihko|

Kerttusia, linnunpoikasia ja lupiinien kukkaloistoa – Viikko 24/2019

Rytikerttunen - Kuva Esa Mälkönen Suomenojan ruovikossa elelee kolme kerttuslajia. Ylivoimaisesti yleisin on ruokokerttunen; itse altailla oleskelee 15–20 paria ja altaita ympäröivissä ruovikoissa hieman enemmänkin. Sitä lauluääneltään hieman muistuttavia rytikerttusia pesii muutama pari. Voimakasäänisiä rastaskerttusia on normaalisti 1–2 paria, mutta tänä vuonna lajia ei ole Suomenojalla havaittu. Rastaskerttunen on kuitenkin myöhäinen saapuja, joten [...]

2019-06-18T10:51:55+03:0018. kesä 2019|Havaintovihko|

Sylkikuoriaiset, hohtosinisiipi ja muita hyönteisiä – Viikko 23/2019

Sylkikuoriaiset-kuva Mehmet Cadiroglu Tiedoksi, että Louhen palvelimelle, jossa sivustomme sijaitsee  oli tehty tietomurto, jonka vuoksi viikkoraportti tulee päivän myöhässä. Pahoittelemme tapahtunutta. Helmut Diekman  kertoo: Tiistaiaamuna 4. kesäkuuta Suomen etelärannikolle saapui suuri joukko etelästä vaeltaneita ohdakeperhosia. Ukkosilman saattelemana maamme saapui lämpöaalto ja sen mukaan ohdakeperhosten invaasio, jonka määrä voidaan varmaankin laskea miljardeissa. Kun hain [...]

2019-06-11T16:02:18+03:0011. kesä 2019|Havaintovihko|

Uusia lintupoikueita ja värikästä kasvimaailmaa – Viikko 22/2019

Naurulokin poikaset - Kuva Mehmet Cadiroglu. Naurulokin poikasista osa on jo reilun viikon ikäisiä, mutta useimmat ovat juuri nyt kuoriutumisvaiheessa. Ensimmäinen punasotkapoikue on vesillä. Jokainen punasotkan onnistunut pesintä ilahduttaa suuresti, sillä laji on erittäin uhanalainen. Vaikka lintujen konsertti on nyt mahtavimmallan, eräät laululinnuista ovat jo vaienneet. Osalle lintulajeista laulu on ensisijaisesti naaraiden houkutuskeino, osa lajeista [...]

2019-06-03T19:25:13+03:0003. kesä 2019|Havaintovihko|

Linnunlaulusta, linnunpoikasista ja lepakoista – Viikko 21/2019

Viitakerttunen - Kuva Paul Stevens ”Lintujen laulun kannalta eletään toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa parasta vuodenaikaa. Altailla voi kuulla päiväsaikaankin ruokokerttusia, satakieliä, punavarpusia, pensaskerttuja ja mustarastaita, ja ensimmäinen viitakerttunenkin on liittynyt joukkoon. Kaikista parasta kuunteluaikaa on aamuvarhainen klo 4-8 välillä, silloin useimmat lajit ovat aktiivisimmillaan,” neuvoo Esa Mälkönen. Telkkien ja sinisorsien lisäksi nokikanoilla [...]

2019-05-27T22:07:03+03:0027. touko 2019|Havaintovihko|

Ensimmäiset sorsa- ja telkkäpoikueet – Viikko 20/2019

Sinisorsan poikanen - kuva Janne Haapa-aho. Viime viikolla altailla oli nähtävissä ensimmäiset sinisorsien ja telkkien poikaset. Kun haudonta on kestänyt neljä viikkoa ja muninta viikon-kaksi, niin ensimmäisten pesintä on alkanut jo huhtikuun alkupuolella, jolloin allas oli vielä osin jäässä. Vaikka käki on Suomen ainoa lintu, joka ei pesi itse, vaan aina loispesii muiden [...]

2019-05-20T18:54:03+03:0020. touko 2019|Havaintovihko|

Yle ja HS/Espoo raportoivat lintualtaasta – Viikko 19/2019

YLE Suomenojalla Kuva Paul Stevens. YLE lähetti Luonto-Suomessa ohjelman "Suuri muuttolintuilta".  Asiantuntijoina Minna Pyykön tukena oli Aleksi Lehikoinen ja Oulun Yliopiston emeritusprofessori Esa Hohtola. Lisäksi Juha Laaksonen kiersi allasta Tuukka Kupiaisen kanssa ja haastatteli Tuomas Heinosta. YLE oli myös kierroksella Suomenojalla 8.5 aamulla - Ohjelma Lintujen kevätmuutosta - Yle Luonnon toimittaja Minna Pyykkö ja [...]

2019-05-13T20:28:47+03:0013. touko 2019|Havaintovihko|

Lintuharrastusta ja lemmiskelyä – Viikko 18/2019

Mustakurkku-uikkujen soidinmenot - Kuva Mehmet Cadiroglu Sunnuntaina järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Suomenojan lintuharrastuspäivä. Sääennusteesta huolimatta päivää vietettiin aurinkoisessa kelissä. Kävijöitä oli kiitettävästi. Sekä vieraat että esittelijät olivat tyytyväisiä tapahtumaan. Nokikanapariskunta paritteli muutamaan otteeseen etelätornin edustalla suuren yleisön edessä, mutta kun kyhmyjoutsenpari lemmiskeli myöhemmin iltapäivällä, tapahtumalla oli enää vain muutama silminnäkijä. Kevät on edennyt [...]

2019-05-13T21:32:13+03:0006. touko 2019|Havaintovihko|

Pikkutyllejä, pikkulokkeja, pikku-uikun bongausta. Viikko 17/2019

  Pikkutylli tiellä - Kuva Mikko Joensivu. Kulunut viikko oli hyvin lämmin ja lintujen muuttoa suosiva. Kahlaajista pikkutylli ja rantasipi palasivat muuttomatkalta altaiden reuna-alueille. Töyhtöhyyppä soidinlentää ja ”naukuu” itäreunan niityillä. Pesisikö tänä vuonna? Edellisestä kerrasta on jo kymmenkunta vuotta. Joskus 60-luvulla töyhtöhyyppä oli alueen vakioasukas 4-6 parin voimin, mutta silloin alueella oli enemmän [...]

2019-04-30T15:22:57+03:0030. huhti 2019|Ei kategoriaa, Havaintovihko|