Alpiloismehiläinen – Kuva Paul Stevens

Paul Stevens raportoi:

Alpiloismehiläinen

Alpiloismehiläinen (Epeoloides coecutiens) on nyt ensimmäisen kerran havaittu Suomenojalla. Kuvassa on koiras. Se on erikoinen mehiläinen, joka ei rakenna omaa pesää. Se munii toisen mehiläisen, keltasäärialpimehiläisen (Macropis fulvipes) tai valkosäärialpimehiläisen (Macropis europea)  pesään. Alpiloismehiläisen jälkeläiset syövät pesän haltijan varastoimaa ruokaa eli siitepölyä. Alpiloismehiläisen jälkeläiset eivät syö toisen mehiläisen jälkeläisiä. Tämä merkitsee, että se ei ole kunnon loinen, vaan valeloinen (englanniksi cleptoparasite). Se on vähän kuin käki lintumaailmassa. Macropisin pääruokakasvi on ranta-alpi, joka kasvaa runsaana Suomenojalla. Siksi on mahdollista, että Macropisit pesivät Suomenojalla ja alpiloismehiläinen on löytänyt niiden pesän. Suomessa on yhteensä 83 havainnoita raportoitu laji.fi-sivustolla mukaan lukien tämä Suomenojan löydös. Kaikki havainnot ovat olleet Etelä-Suomesta ja suurin osa havainnoista on etelärannikolta. Pohjoisin havainto on Joensuusta. Alpiloismehiläinen on todennäköisesti tulokaslaji, joka on levinnyt Suomen lähivuosikymmenien aikana (vanhimmat havainnot ovat Kajalan Kannakselta 1989 ja 1935, mutta suurin osa havaintoja on tehty vasta 1970 luvun jälkeen).

Kyhmyjoutsenen poikaset

Viikolla 25 näin ensimmäisen kerran kyhmyjoutsenen ja  silloin sillä oli 6 poikaista. Nyt on vain neljä jäljellä ja ne ovat kasvaneet aika isoksi ja toivottavasti kaikki neljä kasvaa aikuiseksi. Miksi kaksi on kuollut, en osaa sanoa. Se voi olla, että kettu tai supikoira on saanut niitä kiinni tai ne ovat kuollut johonkin tautiin.

Sirokeijukorento

Sirokeijukorento on kaunis sudenkorento. Sen keskiruumis hohtaa eri värisenä riippuen mitään valo iskee sen pintaan. Kuva on kollaasi kahdesta kuvasta mistä näkee, että yhdessä keskiruumis on kuparihohtoinen ja toisessa se on vihreähohtoinen. Tässä on koiras, koska sen sivut ovat siniharmaata, naaralla sivut ovat ruskeankellertävät.

Elokorento on vakituinen asukas Suomenojalla.

Naurulokki

Suurin osa naurulokin poikasista on lähteneet, mutta yksi yksilöä ei ole pääsyt pois. Voiko olla, että tämä nuorukainen lensi sähkökaapelin päin?

Pikkulinnut

Sinitiaisen poikasia lentelevät joka paikassa Suomenoajalla. Ne syövät toukkia ja pieniä hyönteisiä kasveista ja puista. Parin viikon aikana näin myös aika monta tiklin poikasta syömässä siemeniä kasveista.

Luhtalehtimittari

Luhtalehtimittari on mittariperhon, joka lentää yöllä. Se suosii kosteita paikkoja kuten rantoja ja kosteita niittyjä.

Mehiläinen

Suomenojalla on täällä hetkellä runsaasti mehiläisiä. Tämä on kiva nähdä, kun on usein raportoitettu, että mehiläiset ovat vähenemässä Euroopassa. Mehiläinen on tärkeä laji ja erityisen tärkeä pöllyttäjä. Se lentää monille eri kukille esim. ohdakkeille, pietaryrtille, maitohorsmille ja takiaisille.

Jukka Ranta raportoi:

Suomenojalla on runsaasti marjapensaita, herukoita, karviaisia ja vadelmia. Herukat ja karviaiset saivat siipeensä metro kuilutyömään käynnistyttyä. Mustaherukkaa löytyy vielä nokkoskukkulan takaa, ruderaatin reunoilta ja ruokintapaikan metsästä. Vadelmaa sen sijaa on paljon nokkoskukkulan takaisilla niittyalueilla ja metsiköissä. Myös ruderaatin reunoilta löytyy paljon vadelmaa. Ja ihmiset myös keräävät vadelmia. Vadelmasato on parhaillaan kypsymässä.

Kun nokkoskukkulan edessä seisoo pelto-ohdakkeiden, kyläkarhikkeiden ja karvahorsmien seassa, täyttää ilmatilan voimakas surina. Sama pätee ahdekaunokeiden luona. Siksi paljon mehiläisiä ja kimalaisia on liikkeellä. Perhosia sen sijaan on vähän. Ero huomattava omaan puutarhaan ja Latokasken niittyyn verrattuna. Myös sudenkorentoja saa etsiä etsimällä.

Parhaillaan on pietaryrttien aika. Ja se näkyy. Niityt ovat nyt keltaisina.

Helmut Diekmann raportoi:

Perhosharrastajan kannalta kesä 2019 on ollut tähän mennessä paljon parempi kuin edellisvuoden kesä. Kun palasin viime vuonna heinäkuun viimeisinä päivinä kesälomaltani Espooseen ja kuljeskelin Suomenojan lintualtaan maisemissa, heinikot olivat rutikuivia – eikä perhosia näkynyt juuri lainkaan. (Poikkeuksen muodostivat etelästä vaeltaneet gammayökköset.)

Nyt tilanne on toisenlainen. Tänä vuonna on ollut aurinkoisia ja lämpimiä jaksoja, mutta aina välillä on myös satanut vettä. Matala kasvillisuus voi paremmin, ja perhosten toukat ovat löytäneet tarpeeksi syötävää. Näin ollen perhoslajien kannat ovat voineet elpyä. Suomenojalla voi taas nähdä runsaasti erilaisia mittareita ja pikkuperhosia.

Yhtenä iltana (17.7.) olin jo lähdössä kotiin, kun näin parkkipaikan lähellä virnaperhosen, joka oli asettunut siankärsämön kukinalle yöpymään. Kaaliperhosten heimoon kuuluva virnaperhonen ei ole mikään harvinaisuus, mutta Suomenojalla en ollut tätä päiväperhoslajia koskaan aikaisemmin tavannut.

Itse asiassa virnaperhosia on nykyään Suomessa kahtakin lajia: on ”tavallinen” virnaperhonen (Leptidea sinapis) ja tummavirnaperhonen (Leptidea juvernica). Näitä lajia voidaan luotettavasti erottaa toisistaan vain niiden genitaaleja tutkimalla. Siihen en kuitenkaan halunnut ryhtyä. Kuvaussession jälkeen jätin perhosen rauhassa nukkumaan ja toivoin, että se pysyisi Suomenojalle ja mahdollisesti lisääntyisi siellä.

Mehmet Cadiroglu raportoi:

Pikku-uikku vieraili altaan eteläpäässä, harmi, että oli melko kaukana kuvattavaksi. Haarapääskyt keräävät mutaa tulvaniityn lammikon reunaoista. Tekevätkö ne uutta pesää toista pesuetta varten. Siellä näkee myös kahlaajia, tällä kertaa liro oli ruokailemassa.  Kasvien lomassa lentelee perhosia ja korentoja, kuvissa ohdakeperhonen ja punasyyskorento.

Raportin koosti Timo Leppäharju