Tervetuloa suomenoja.fi-sivustolle. Sivuston tarkoituksena on kertoa ja jakaa tietoa Suomenojan lintualtaiden luonnosta ja sen erikoisesta luonnonsysteemistä. Tämä sivusto kertoo mitä Suomenojan luonto on nyt ja seuraa tulevien vuosien muutosta.
Sivusto on syntynyt muutaman espoolaisen luonnonvalokuvaajan aktiivisuuden tuloksena. Ryhmä vastaa myös sivuston ylläpidosta ja päivityksistä. Ryhmä on halunnut tuoda laajempaan tietoisuuteen Suomenojan altaiden erityispiirteet sanoin ja kuvin.
Suomenojan lintualtaat ovat syntyneet ihmisen toiminnan tuloksena entisestä Finnoonlahdesta. Runsasravinteiset ja ruovikkoiset altaat tarjoavat oivan pesimäympäristön useille lintulajeille – Suomen ja EU:n puitteissa myös joillekin harvinaisuuksille.
Alueelle tapahtunut maansiirto on synnyttänyt erikoisen ja monipuolisen kasviston. Tämä toimii ravinnepohjan monille hyönteisille ja talvella siementen varassa eläville linnuille. Altasiin liittyvällä luhtaniityllä ja kosteikolla on yksi Suomen kolmesta marskiviholaisen koloniasta. Alueella asustaa suojeltuja viitasammakoita. Suomessa harvinaista eteläntytönkorentoa tavataan altailla. Kesällä altailla kasvaa hentokarvalehteä, jota on vain kahdessa muussa paikassa Suomessa.
Suomenoja-Kaitaa on kokemassa ison muutoksen. Espoon kaavoituspäätösten myötä on alueelle nousemassa uusi moderni Finnoon kaupunginosa. Rakentaminen on visioitu tiiviiksi ja osin korkeaksi. Vaikka lintualtaat suoja-alueineen on luvattu säilyttää luonnontilassa ja rakentaa alueelle jopa luontokeskus, on tiivis ja korkea rakentaminen kuiten aina riski altaiden ja sen ympäristön luonnolle. Alueeseen liittyvän kosteikon ja luhtaniityn läpi on suunniteltu Matinkylän ja Kaitaan yhdistävää tietä. Vaikka linjaus on siirtymässä alkuperäistä suunnitelmaa pohjoisemmaksi, on tie ja sen rakentaminen potentiaalinen riski luhtaniityn vesitaloudelle ja sen herkälle luonnolle. Kummassakin linjausvaihtoehdossa tie tulee kulkemaan hyvin läheltä viholaisten koloniapaikkaa.
Kuvaustoimintaa jatkuu tulevina vuosina, jotta myös muutos saadaan dokumentoitua ja aineistosta kattava.